Salibandymiehille kaksi voittoa Nurmosta
Jälleen on miesten 5 div. salibandyturnaus
takana ja hornankattilana toimi tällä kertaa ehkä jo legendaariseksi muodostunut Qmax-areena Nurmossa.
Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui aina vaarallinen Mäyryn Pallo. Tässä ottelussa teimme taktiikan selväksi jo pukukopissa ja pelistä muodostuikin pitkään aikaan paras peli Ponnistukselta.
Räväkkä alku, kuten Ponnistuksella on usein tapana, tuli taas todettua toimivaksi ja ensimmäisen erän jälkeen taululla seisoi 4-0.
Toisessa erässä vastustaja sai hieman pelistä kiinni ja pääsi tekemään maalin ja tilanne 4-1. Tässä kohtaa esiin astui Hellanmaan Bobby Orr, eli Matti Herttua, joka nousi pakin tontilta yksin läpi koko kentän, käytti Ville Johanssonia seinänä ja täräytti one-timerista pallon verkkoon. Näin ollen tilanne kahden erän jälkeen 5-1.
Kolmanteen erään Mäyryläiset lähtivät hieman aggressiivisemmalla otteella, mutta meidän viisikkopuolustuksemme ja viimeisenä lukkona maalivahti Jere Johansson hoiti tonttinsa suorastaan erinomaisesti. Mäypa onnistui kuitenkin kaventamaan ottelun 5-2 lukemiin ylivoimalla kauniilla syöttökuviolla. Jopa meidän vaihtopenkkimme hurrasi. Loppuun kaunisteltiin lukemia vielä kahdella maalilla ja lopputulos siis 7-2 Ponnistuksen hyväksi.
Ponnistus – Mäyryn Pallo 7-2 (4-0,1-1,2-1)
Tehot:
Ville Johansson 2+2
Matias Metsäpelto 2+0
Jesse Joensuu 1+1
Teemu Vainio 0+2
Matti Herttua 1+0
Eetu Kyrönlahti 1+0
Tuomas Malmi 0+1
Jere Johansson 9torj.
Toinen ottelu pelattiin Kyyjärven porukkaa, eli KyKyä vastaan.
Tiedossa oli jo ennen ottelua, että tästä tulee tiukka ottelu ja niinhän siinä kävi.
Matias Metsäpelto aloitti maalintekokarkelot ajassa 1.53. Seuraavan maalin teki vastustaja rangaistuslaukauksella. Siinä ei jätetty maalivahti Miika Pohjasmäelle juuri mahdollisuuksia, vaikka hyvin tuo Lakaluoman Hasekiksikin tituleerattu Pohjasmäki pysyi nopeakätisen vastustajan mukana. Vastustaja sai vielä toisen maalin ensimmäiseen erään ja lähdimme 1-2 takamatkalta jatkamaan kohti toista erää.
Toisessa erässä Eetu “Kyy” Kyrönlahti toi meidät tasoihin ajassa 22.44. Toinen erä mentiin päästä päähän, ehkä hienokseltaan Ponnistuksen hallinnassa, mutta maaleja ei tähän erään enää nähty ja kolmanteen erään lähdettiin kutkuttavassa 2-2 tilanteessa.
Kolmatta erää ehdittiin pelata vain reilu minuutti kun ensikertalainen Toivo Vanhamäki laittoi palloa verkkoon. Uran ensimmäinen, mutta ei viimeinen, eli pallo talteen. Tästä hullaantuneena Pasi Holkkola sai uskomattoman tuuletuksensa johdosta rangaistuksen 2+10 minuuttia. Kai sitä nyt iloita saa? Vastustaja tuli erittäin ikävällä “Den glider in” -maalilla tasoihin tuon ylivoiman aikana. Peli jatkui Ponnistuksen hienoisessa painostuksessa ja tämän painostuksen seurauksena Teemu Vainio pääsi kokeilemaan rankkaria. Teemuhan ei näistä erehdy, vaan taas oltiin maali edellä. Eipä mennyt kauaa kun vastustaja pääsi jälleen maskin takaa ampumaan ja maalivahtimme oli voimaton. Sitten esiin astui Ville Johansson joka ilmeisesti ajatteli että hän ei jouda jäädä jatkoaikaa tahkoamaan lauantai-iltana ja iski pallon takayläseen Eetu Kyrönlahden loistavasta tarjoilusta. Villelle kerrottiin vasta pelin jälkeen, että peli voi päättyä myös tasan, eikä jatkoaikaa näin ollen olisi tarvinnut tasatilanteessa pelata muutenkaan. Lauri Holkkola kävi vielä kiskaisemassa Matias Metsäpellon syötöstä pallon maaliin ja lopputuloksena siis 6-4.
Ponnistus – KyKy 6-4 (1-2,1-0,4-2)
Tehot:
Matias Metsäpelto 1+2
Eetu Kyrönlahti 1+1
Ville Johansson 1+0
Teemu Vainio 1+0
Toivo Vanhamäki 1+0
Lauri Holkkola 1+0
Matti Herttua 0+1
Miika Pohjasmäki 11 torj.
Kuten raporteissa mainittiin, niin tämä oli parasta Ponnistusta pitkään aikaan.
Viisikkopuolustuksemme toimi ja maalivahdit ottivat kiinni ne mitä oli otettavissa. Hankalat pelit molemmille maalivahdeille, kun laukauksia tuli niin vähän.
Loistava turnaus kaiken kaikkiaan koko joukkueelta.