B-POJAT AVASIVAT SARJANSA VOITOLLA

Ponnistuksen B-pojat aloittivat sarja-avauksensa Lapualla liuhtarin kentällä, kun vastaan juoksi Kauhajoen Karhu.  Alunperin ottelu piti pelata Kauhajoella, mutta kenttäolosuhteet siellä olivat heikot, joten peli siirrettiin Lapualle. Ponnistus avasi sarjakautensa hienolla voitolla 4 – 1 (1- 0).

Ponnistuksella ei ottelussa ollut suurempaa hätää, vaikkakin alussa Karhu hienoisesti veikin ottelua. Vähitellen kotijoukkue pääsi otteluun mukaan ja vähitellen otti sen hallintaansa. Reilun kuuden minuutin kohdalla Ponnistuksella oli pari maalintekopaikkaa, joista viimeistely ei vielä onnistunut. Kun ottelua oli pelattu vajaa 26 minuuttia siirsi Matti Herttua kotijoukkueen 1 – 0 johtoon, Justus Lahtisen syötöstä.

Toinen puoliaika oli vielä selvempää Ponnistuksen hallintaa. Kun ottelua oli pelattu reilu 26 minuuttia maalasi 2 – 0 Justus Lahtinen (Tuukka Helin). 3 – 0 johto-osuma oli Lauri Saaren käsialaa, maaliin syötön antoi Juho Niemelä. Kymmenen minuuttia myöhemmin Samuli Tuurinmäki lisäsi johdon jo 4 – 0. Vierailija Karhu kavensi viimeisellä minuutilla ottelun loppunumeroroiksi 4 – 1.

Tuomari kolmikko Latvala, Niemelä ja Mäkynen hoiti ottelun mallikkaasti, varoittaen Ponnistuksen Juho Niemelää ja Ossi Kivipuroa. B-poikien sarja jatkuu jo maanantaina 29.4. klo 19.00 liuhtarin kentällä, kun Ponnistus saa vastaansa Närpiön Kraftin.

--