B-tytöille pronssia Mikko Kohonen Cupista
Mikko Kohonen Cupkerää Seinäjoelle vuosittain noin 1500 junioripelaajaa.Ponnistuksen B-tytöt ja C-2 pojat osallistuivat tähän perinteiseen kevätturnaukseen Seinäjoella. Mikko Kohonen Cupissa pelataan niin tytöissä kuin pojissakin G-junioreista B-junioreihin, sekä miesten, että naisten sarjoissa.
SPV:n monivuotinen maaliruisku Mikko Kohonen osallistuu turnauksen päätähtenä itse tapahtumaan luonnollisesti hyvinkin vahvasti.
– Ajatus lähti aikanaan SPV:n taustoilta, kun olin vuoden-pari Seinäjoella pelannut. He halusivat hyödyntää minun osaamistani hymyillä, sekä sitä, että ihmiset salibandyn parissa tuntevat minut ja kysyivät saako turnausta markkinoida minun nimelläni. Koko turnauksen ”jujuhan” on se, että meitä pelaajia tuodaan lähemmäs junioreita. Minun tehtäväni on viikonlopun aikana kohdata ihmisiä, heittää ”yläfemmaa” ja touhuta junnujen kanssa. Turnauksen aikana tulee monenlaisia salibandykohtaamisia ja joka vuosi saa käden kipeäksi nimikirjoitusten kirjoittelusta. Joka kevät turnauksessa tulee aika nöyrä olo ja sellainen fiilis, että jotain on jossain vaiheessa uraansa tehnyt oikeinkin.
Turnaus kerää vuosittain satakunta joukkuetta ja puolisentoista tuhatta junioria pelaamaan Seinäjoki Areenaan. Se on melkolailla myös maksimimäärä, mitä turnaukseen on voitu ottaa. Turnauksen pääpaikka on aina ollut juuri Seinäjoki Areena, mutta aikuisten turnauspelejä on pelattu myös Seinäjoen Urheilutalolla ja Nurmossa Qmax Arenalla.
Tänä vuonna Seinäjoki Areenan fasiliteetit ovat entistä paremmat, kun halli sai uuden lisäsiiven, jossa on tilaa kolmelle aikuisten kentälle. Juniorikenttiä sinne saa enemmänkin, koska ne ovat turnauksessa pienempiä.
Tuomas Nevanrannan valmentama B-tytöt etenivät turnauksessa pronssiotteluun voittamalla ensin ISB:n 4-1, SPV:n 5-1 ja ainut tappio tuli loppuotteluun pääseelle CD Paisteelle 2-4. Pronssiottelussa kaatui ISB puhtaasti 5-0. C-2 pojat osallistuivat enimmäistä kertaa Kohoneen ja pelikokemusta karttui huimasti. O2-JKL03 – PSB Lapua 3-1, PSB Lapua – AC HaKi 1-7, PSB Lapua – SPV04 kilpa 2-6 ja SB Vaasa – PSB Lapua 9-1.