C-tytöille kaksi voittoa
Salibandyn C-tytöt Kauhajoella.
LaPo – SB Vaasa 3-5 (1-0,1-4,1-1)
Vastassa puhtaalla pelillä oleva Vaasa, jonka nollasarake oli tarkoitus rikkoa. Ekaan erään tehtiinkin yksi maali ja sen teki meidän Seria ja vieläpä vanhanaikaisella. Toinen erä oli selvästi vaasalaisten ja kolmanteen jouduttiinkin lähtemään kahden maalin takaa. Kolmas erä olikin sitten sellaista taistelua, jota valmennus olisi halunnut nähdä ekasta erästä lähtien. Kaksi kertaa pallo pyöri vastustajan maaliviivalla ja ehkä vähän ylikin, mutta tuomarit päättävät oliko maali ja tälläkään kertaa ei kuulemma ollut. Kertaalleen parhaana palkittu Neea T paukautti yläputkeen ja siitä viivalle mutta kun ei niin ei ja näin pisteet matkasi taas Vaasaan.
Tehot: Seria Kontio 1+1, Krista Kontio 1+0, Emmi Lehtonen 1+0 ja Pihla Vaissi 0+1. Jenni Aho torjui 13 kertaa.
LaPo – SB Kauhajoki 8-4 (4-1,1-2,3-1)
Toisessa pelissä oli vastassa kotijoukkue, joka olikin saanut hankalasti pideltävän vahvistuksen B-tytöistä tehden kotijoukkueelle hatullisen. Onneksi Pihla oli myös liekeissä iskien ekaan erään myös hatullisen ja vielä kolmanteen yhden ja pokaten ansaistusti parhaan pelaajan palkinnon. Neea J iski myös kolme maalia ja Seria yhden niin pisteet matkasi Lapualle.
Tehot: Pihla Vaissi 4+0, Neea Juntunen 3+0, Seria Kontio 1+1, Krista kontio 0+2, Emmi Lehtonen 0+1, Sini Hietala 0+1 ja Neea Tynjälä 0+1 maalilla Wiktoria Cygan 14 torjuntaa.
PaSu – LaPo 0-10 (0-3,0-3,0-4)
Päivän viimeiseen peliin vastaan asettui PaSu. Vastustajalta puuttui kaksi kärkipelaajaa, niin tiedettiin tulevan rauhallinen peli. Tarkoitus oli pitää palloa ja harjoitella rauhassa maalipaikkojen rakentelua. Valmennus ottikin äärimmäiset konstit käyttöön ja kertoi joukkueelle, että jos ei huvita syötellä istuu viltis ja se toimi:) Peli oli ajoittain silmiä hivelevän kaunista katseltavaa ja pelaajatkin huomasivat, että jaksaa paremmin kun laittaa pallon liikkumaan, maalipaikkoja rakenneltiin hienojen syöttörallien päätteeksi. Tähän peliin noora iski kunnioitettavat tehot 1+3 ja hatullisen iskivät Neea J ja parhaana palkittu Seria, jonka pelaamisesta loppuu ylistyssanat. Jopa viisivuotta nuorempi kun vanhimmat pelaajat tässä sarjassa ja vie monia pelaajia aivan sata nolla.
Tehot: Noora Haapa-Aho 1+3, Seria Kontio 3+0, Neea Juntunen 3+0, Pihla Vaissi 2+1, Annika Koukkari 1+2 ja Neea Tynjälä 0+3. Jenni Aho 3 torjuntaa ja Wiktoria Cygan 4 torjuntaa.