Edustukselle tappioita
Ponnistuksen edustuksen pelit ovat sujuneet mollivoittoisesti, kun joukkue on kärsinyt kolme peräkkäistä tappiota.
Sisu – Ponnistus, jossa panoksena oli sarjapisteiden lisäksi TUL Cupin finaalipaikka, Ponnistus taisteli mallikkaasti 45min, mutta ensimmäisen jakson lisäajan pukukoppimaali siivitti Sisun lopulta selkeään 7-1 (2-1) voittoon. Ponnistus iski vielä tasoituksen 1-1, kun viime kaudella 30-maalia iskenyt Tommi Rintasalo sai pallon pystyjuoksuun ja pystyi ohittamaan myös vastaan tulleen mv Miika Ruokamon. Toisella puoliajalla Sisu meni menojaan.
Kotiottelussa vierasjoukkue APV vei täydet kolme pistettä mennessään 1-2 (0-2) voitollaan. Kotijoukkueen Lenni Kalliokoski teki Ponnistuksen ainokaisen. Hyvästä kiristä huolimatta Ponnistus kärsi niukan tappion. Vierasottelu Tjöby FC:tä vastaan jouduttiin luovuttamaan, koska joukkueellista pelaajia ei saatu jalkeille ja kotijoukkue ei suostunut siirtämään peliä
Ponnistus pelaa seuraavan kotiottelun juhannusviikolla keskiviikkona 21.6. klo 19.00, kun keskuskentälle saapuu BK-48 Vaasasta. Toivottavasti kokoonpano saadaan täyteen pitkästäaikaa. Loukkaantumiset ja kesän riennot ovat verottaneet viimeaikoina pelaavaa kokoonpanoa.