FC Kuffen liian vahva Ponnistukselle

Edustusjoukkue hävisi kotipelin FC Kuffenille maalein 0-4 (0-1).

Maanantai illan Nelosen kotiotteluun Ponnistuksen vieraaksi saappunut sarjajumbo FC Kuffen vei pisteet mukanaan voittaen tylysti ottelun maalein 0-4 (0-1). Voitolla Ponnistus olisi lunastanut paikan syksyn ylemmässä loppusarjassa.

Ottelun ensimmäinen puoliaika oli hienokseltaan vierasjoukkueen hallinnassa ja avausmaali syntyi 12 minuutin kohdalla Jesse Parviaisen toimesta. Kotijoukkueen pelinrakentelu ontui ja joukkue ei päässyt kunnon maalintekopaikoille.

Toisella puoliajan alussa 50 minuutilla FC Kuffenin Puja Heino lisäsi vieraiden johdon jo 0-2. Maalin jälkeen Ponnistus pääsi peliin mukaan, mutta todellisille maalipaikoille ei pelinrakentelu johtanut. Koivulahtelaisten kaksi seuraavaa maali teki Lionel Mgonda 82 ja 90+5 minuutilla ja näin tärkeä ottelu yläloppusarjan kannalta päättyi 0-4 vierasvoittoon.

Ponnistuksen syksy jatkuu yksinkertaisessa alaloppusarjassa. Otteluparit määräytyvät alkusarjan sijoitusten mukaan. Alkupisteet tulevat mukaan loppusarjaan. Sarjan kolme viimeistä joukkuetta putoavat Vitoseen.

Loppusarjassa pelaavat joukkueet ja alkupisteet; IF Hoppet 14 pistettä, VPS-j 14 p, Ponnistus 13 p, Kanu 11 p, SIF/2 10 p ja FC Kuffen 4 p.

Alaloppusarjan ottelut pelataan seuraavasti:                                                  pe 27.8. klo 19.00 Ponnistus – FC Kuffen, pe 3.9. klo 18.30 Ponnistus -IF Hoppet, 6.9-12.9. SIF/2 – Ponnistus,                          to 16.9. klo 17.30 VPS-j – Ponnistus ja       la 25.9 klo 14.00 Ponnistus – Kanu.

 

--