Eero Mäki MM5.
Lisäpainoleuanvedon MM-mitalit ratkottiin Helsingissä, Viikin Monitoimitalolla lauantaina 22. 1. Kisassa nähtiin lukuisia uusia maailmanennätyksiä.
Lisäpainoleuanvedossa sarjansa voittajaksi selviää se, joka vetää mahdollisimman suurella lisäpainomäärällä yhden hyväksytyn leuan. Vetoyrityksiä on kolme. Sarjansa voittaja voi yrittää uutta maailmanennätystä neljännellä yrityksellä.
Lauantain kenties kovatasoisin ja mielenkiintoisin kisa käytiin miesten 80-kiloisten (70,1-80,0 kg) sarjassa. Yhdysvaltain San Diegosta tullut 31-vuotias John Andermann vei lopulta kirkkaimman mitalin.
Hän veti sarjan uudeksi maailmanennätykseksi 98 kiloa. Aikaisempi ennätys oli Tero Kankaan hallussa 97,5 kilolla.
Andermann rikkoi melkein kolmannella yrittämällä 101 kiloa, mutta vielä siihen paukut eivät riittäneet.
– Olen tyytyväinen tulokseen, mutta olisin halunnut rikkoa 100 kiloa. Sain melkein sen, mitä halusin, mutta jään tavoittelemaan vielä puuttuvaa muutamaa kiloa.
Andermann vieraili Suomessa ja ylipäätään Euroopassa ensimmäistä kertaa. Myös hän kehuu kisajärjestelyjä loistaviksi.
Hän on odottanut kisaamista Suomessa jo parin vuoden ajan. MM-kisoja on jouduttu kuitenkin useaan kertaan siirtämään koronapandemian takia.
– Olen treenannut siitä lähtien tosissaan, kun ensimmäisen kerran kuulin näistä kisoista.
Toisin kuin muut urheilijat, Andermann piti levypainoja jalkojensa takana. Tämä tekniikka on sopinut hänelle, ja se on tuonut tulosta.
Kussakin sarjassa kilpaili korkeintaan kolme suomalaista urheilijaa. Suomalaisten edustuspaikat on ratkaistu kotimaisissa kisoissa. Leuanveto on dopingvalvonnan alainen laji.
80 kg | Lisäpainokilpailu
Sijoitus | Nimi | Seura | Paino | 1. yritys | 2. yritys | 3. yritys | 4. yritys | Tulos | Lisätiedot |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
1 | John Andermann | USA | 75.8 | 95.0 (O) | 98.0 (O) | 101.0 (X) | 101.0 (X) | 98.0 | ME |
2 | Tero Kangas | Suomi | 77.0 | 91.0 (O) | 96.0 (O) | 100.0 (X) | 96.0 | ||
3 | Bartlomiej Orchowski | Puola | 78.8 | 90.0 (O) | 95.0 (O) | 100.5 (X) | 95.0 | ||
4 | Vili Suorsa | Suomi | 74.3 | 91.0 (O) | 95.5 (X) | 95.5 (X) | 91.0 | ||
5 | Eero Mäki | Suomi | 79.5 | 88.0 (O) | 91.0 (X) | – | 88.0 | ||
6 | Borko Najdanovic | Serbia | 74.4 | 82.5 (O) | 87.5 (X) | 87.5 (X) | 82.5 | ||
7 | Aurimas Saulis | Liettua | 79.2 | 66.0 (O) | 71.0 (O) | 76.0 (O) | 76.0 | ||
8 | Aidas Saulis | Liettua | 73.9 | 70.0 (O) | 76.0 (X) | 76.0 (O) | 76.0 |