Futsaledustus avasi voitoilla
Ponnistuksen futsaledustus avasi sarjakauden voitokkaasti. Joukkue otti torstai-illan kahdesta ottelusta täydet kuusi pistettä maalierolla 11-1. Ponnistus pelasi kurinalaisesti joukkueena ja tulos oli sen mukainen.
Ponnistuksen Teemu Vilppola heilutti vastustajan maaliverkkoa illan otteluissa peräti kuudesti. Niko Pohjasmäki vartioi Ponnistuksen maalia kiitettävästi.
Illan ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui Seinäjoen Sisun kakkosjoukkue. Ponnistus piti pelissä vauhtia yllä ja onnistui ensimmäisellä puoliajalla maalinteossa tasaiseen tahtiin. Molempien joukkueiden peliesitys oli sarjan avausottelussa hivenen jännittynyt. Tauolle siirryttiin lukemissa 0-5.
Ottelun toisella puoliajalla Ponnistus onnistui maalinteossa vielä kertaalleen. Ponnistuksen Teemu Vilppola pelasi hyökkäyspäässä vahvasti ja taituroi ottelussa hurjat tehot 4+1. Ottelun muista maaleista vastasivat Mikko Ahonen ja Jukka Ranta-Maunus.
Illan toisessa ottelussa Ponnistus kohtasi FC Seinäjoen kakkosjoukkueen, jolla oli mukana myös muutamia seuran ykkösjoukkueen pelaajia. Ottelusta odotettiin erittäin tiukkaa taistoa. Ponnistus onnistui kuitenkin kurinalaisella puolustuspelillä sekä vahvalla hyökkäyspään viimeistelyllä murjomaan tulostaululle lukemat 1-5 (0-2). Ponnistuksella oli ottelussa mahdollisuus kaunistella numeroita enemmänkin.
Kotijoukkue FC Seinäjoki/2 oli tänään varsin aseeton Ponnistuksen puolustuksen murtamisessa. Joukkue pyrki maalintekoon pääasiassa chippipalloilla, jotka eivät tuottaneet Ponnistuksen puolustukselle vaikeuksia.
Teemu Vilppola onnistui maalinteossa kahdesti. Muista illan toisen ottelun maaleista vastasivat Tapio Tuomaala, Jukka Ranta-Maunus sekä Janne Niemi. Vilppola kirjautti ottelussa kovimmat tehot 2+1. FC Seinäjoen ainokaisen viimeisteli Olli Rintamäki.
Sarjapelit jatkuvat Ponnistuksen osalta vasta sunnuntaina 20. joulukuuta. Tuolloin joukkue kohtaa Soinin Palloseuran sekä Kortesjärven Järvi-Veikot Kauhavan Koulukeskuksessa.
Seinäjoen Sisu/II – Ponnistus 0-6 (0-5)
0-1 Mikko Ahonen (Teemu Vilppola)
0-2 Teemu Vilppola (Juha Kivikangas)
0-3 Jukka Ranta-Maunus (Niko Pohjasmäki, mv)
0-4 Teemu Vilppola (Juha Kivikangas)
0-5 Teemu Vilppola (Janne Niemi)
0-6 Teemu Vilppola (Ville Suutala)
FC Seinäjoki/II – Ponnistus 1-5 (0-2)
0-1 Tapio Tuomaala (Janne Niemi)
0-2 Teemu Vilppola (Tapio Tuomaala)
0-3 Jukka Ranta-Maunus (Niko Pohjasmäki, mv)
0-4 Janne Niemi (Teemu Vilppola)
1-4 Olli Rintamäki (Henri Salo)
1-5 Teemu Vilppola (Juha Kivikangas)