Futsalvoitto lipesi käsistä ottelun lopussa

Futsaledustus tasasi pisteet maalein 4-4 (1-3).  

 

Ponnistuksen miesten futsaledustus lähti hakemaan voittoa lauantai-illan Futsal Kakkosen ottelusta Sievin Sisua vastaan. Joukkue taisteli upeasti itsensä kahden maalin tappioasemasta 4-3 johtoon ottelun toisella jaksolla, mutta vierasjoukkue tasoitti neljä minuuttia ennen loppusummeria upealla vapaapotkulla loppulukemiksi 4-4 ja näin ollen pisteet jaettiin.

Ensimmäisellä jaksolla Ponnistuksen peli oli heikkoa. Joukkue piti kyllä palloa ja loi maalipaikkoja, mutta maalin viimeistely ja puolustus ei toiminut. Toisella jaksolla kentälle tuli kuin uusi joukkue. Kotijoukkue tasoitti pelin ja siirtyi 4-3 johtoon kolmessa minuutissa toisen jakson puolivälissä. Vieraiden Vili Ruottulan upea laukaus vapaapotkusta tasoitti pelin 4-4 vain neljä minuuttia enne loppua. Ponnistuksella oli voiton avaimet käsissä vielä lopussa kun sieviläisten virhetili tuli täyteen ja pallo vietiin 10 metrin rangastuspilkulle. Laukauksen ja jatkolaukauksen torjui vieraiden hyvin pelannut maalivahti Jani Haapaniemi.

Ponnistuksen tehoista vastasivat Miika Korpela 2+1, Jaakko Luomala 1+0, Iikka Hirvilammi 1+0, Roni Reinikainen 0+1, Jussi Laapio 0+1 ja Tuomas Linjamäki 0+1.

– Ekalla puoliskalla pelattiin aneemisesti ja ansaittiin häviöasema. Toisella puoliajalla pelattiin lähempänä sitä miten osataan ja se näkyi mukavasti myös maalien muodossa. Maalitilanteita saimme luotua riittävästi voittoon, mutta suurimmaksi osaksi saamme syyttää itseämme, ettei verkko heilunut useammin, vaikka vastustajan maalivahti toki pelasi hyvän pelin. Lopputulos ei tyydytä, mutta saimme tänään kuitenkin varmasti sen mitä ansaitsimme. Puolustus toimi toisella puoliajalla ehkä parhaiten tällä kaudella tähän mennessä ja toivon, että saamme siirrettyä nyt nähdyn hyvän puolustusintensiteetin myös kevään peleihin, kommentoi pelaajavalmentaja Tuomas Linjamäki.

Futsal Kakkosen pelit jatkuvat ensi vuoden puolella. Sunnuntaina 6.1. klo 16.00 Ponnistus saa vastaansa sarjakärki FC Kiiston Vaasasta

Ottelupöytäkirja

--