Vakuutukset
TUL ja If Vahinkovakuutuksen kolmivuotinen yhteistyösopimus 2010-2012 sisältää seuraavat vakuutukset seuratoimijoille:
Tapaturmavakuutus korvaa liiton, piirien ja seurojen vapaaehtoistyötä tekeville sattuneita tapaturmia. Vakuutus on voimassa esim. kilpailujen ja tapahtumien järjestämisessä, valmennuksessa, koulutuksessa, erotuomaritoiminnassa, luottamustyössä jne., myös matkan aikana kyseiselle tapahtumapaikalle tai sieltä kotiin. Vakuutuksesta ei kuitenkaan korvata urheilussa tai siihen liittyvässä harjoittelussa eikä lakisääteisistä vakuutuksista korvattavia tapaturmia.
Tapaturman hoitokulujen korvausmäärä on 8 410 euroa tapaturmaa kohden, omavastuu on 50 euroa. Hoitokulujen lisäksi vakuutuksesta maksetaan korvausta pysyvästä haitasta 8 410 euroa ja tapaturmaisesta kuolemasta 8 410 euroa.
Esimerkki: seuran järjestämässä suunnistuskilpailussa toimitsija oli liikenteenohjaajana parkkipaikalla. Siirtäessään tiepuomia ojan reunassa henkilö horjahti ja kaatui ojaan sillä seurauksella, että hän loukkasi polvensa ojassa olleeseen kiveen. Vahingossa rikkoontui myös kello ja housut. Henkilö kävi paikkakuntansa yksityisellä lääkäriasemalla tutkituttamassa polvensa ja sai vaivaan lääkkeitä. Jälkitarkastuksella asiakas kävi sovitusti kahden viikon päästä.
Vakuutus korvasi lääkepalkkiot, lääkärikeskuksen toimistomaksut, röntgenkuvat, toimenpiteet ja lääkkeet. Asiakkaan vastuulle jäi vain 50 euron omavastuu. Kellon ja housujen osalta asiakas voi hakea korvausta omasta kotivakuutuksestaan. Vahinkotapauksissa ota yhteyttä suoraan liiton toimistoon.
Vastuuvakuutus korvaa toimitsijan ns. kolmannelle osapuolelle eli tapahtuman ulkopuolisille sattuneita henkilö- tai esinevahinkoja, joista vahingonaiheuttaja on lain mukaan korvausvelvollinen. Korvausmäärä vastuuvakuutuksessa on 1 000 000 euroa, omavastuu on 499 euroa.
Esimerkki: seuran kulttuuritapahtumaan pystytetty teltta lähti tuulessa irti ja lensi parkkipaikalle vahingoittaen useaa autoa, kahta moottoripyörää ja grillikioskia. Vahingonkorvaukset nousivat useaan tuhanteen euroon. Vastuuvakuutus korvasi vahingoittuneet ajoneuvot ja grillikioskin vahingot. Vahinkoa kärsineiden osalta vakuutusyhtiö neuvotteli korvaukset ja olisi tarvittaessa hoitanut oikeudenkäynnin ja siihen liittyvät kulut. Liiton osuudeksi jäi koko vahingosta omavastuu 499 euroa. Vahinkotapauksissa ota yhteyttä suoraan liiton toimistoon.