Huikea cup-taival päättyi 5. kierrokselle

Ponnistuksen voitokas meno valtakunnallisessa Futsal cupissa päättyi, kun joukkue hävisi Espoolaiselle Golden Futsal Teamille 10-0 (6-0). Cupissa oli tänä vuonna mukana 62 joukkuetta. Ponnistus sijoittui kahdeksan parhaan joukkoon ja jäi vain yhden voiton päähän mitalipeleistä.

Suomen ehdottomiin kärkijoukkueisiin lukeutuva GFT ei antanut Ponnistukselle mitään mahdollisuuksia kotikentällään. Joukkueen kokoonpanossa oli mukana viisi A-maajoukkuetaustaista pelaajaa, ja meno oli sen mukaista.

Ensimmäisen puoliajan osalta Ponnistuksen peli oli varsin sekavaa. Pitkä bussimatka ja lyhyehkö lämmittelyaika ei luonut parasta lähtökohtaa illan otteluun. Hyvin liikkunut kotijoukkue nakutti Henrik Henrikssonin johdolla tulostaululle 6-0 taukolukemat.

Ottelun edetessä Ponnistus onnistui parantamaan omaa puolustuspeliään ja toisen puoliajan osalta nähtiinkin enää neljä maalia. Myös GFT-maalille syntyi tilanteita ja Ponnistuksen avausmaali roikkui ilmassa.

Tällä kertaa maalit jäivät kuitenkin Ponnistuksen osalta tekemättä ja ottelu päättyi 10-0 (6-0). Kotijoukkue GFT palkitsi Ponnistuksen parhaana pelaajana Miika Korpelan.

Ponnistus sai vuoden 2010 Futsal cupista hienoja kokemuksia ja hyvää oppia loppukauden kolmosdivarikamppailuihin.

GFT – Ponnistus 10-0 (6-0)
00:41 1-0 Henriksson (Terho)
09:22 2-0 Miettinen (Henriksson)
10:31 3-0 Henriksson (Spangar)
11:53 4-0 Spangar (Rosenberg)
14:47 5-0 Henriksson (Terho)
19:37 6-0 Henriksson (Terho)
30:49 7-0 Lumivaara (Henriksson)
31:44 8-0 Miettinen (Henriksson)
34:15 9-0 Miettinen (Henriksson)
38:16 10-0 Lumivaara (Henriksson)

GFT: Ville Rapeli, Teemu Terho, Henrik Henriksson, Aki Miettinen, Ville Spangar, Helmut Rosenberg, Timo Lumivaara, Risto Salmi ja Matias Sarelius.

Ponnistus: Niko Pohjasmäki, Jouni Kortesniemi, Artem Lavrukov, Miika Korpela, Tuomas Linjamäki, Benjamin Becsei, Jaakko Prinkkilä, Jukka Ranta-Maunus, Eero Kivipuro, Hannu Haapa-aho, Janne Niemi ja Alexei Lazarev.

GFT:n otteluraportti: http://www.goldenfutsalteam.com/ottelut.php?gameId=225

--