Jalkapallon edustusjoukkue aloitti harjoituspelinsä
Kauden ensimmäinen harjoitusottelu Apollo-Ponnistus päättyi eilen Wallsport Areenalla maalein 2-1 (0-1). Vierasjoukkue Ponnistus aloitti ensimmäisen puoliajan vahvasti, ja Artem Lavrukov veikin lopulta lapualaiset 0-1 taukojohtoon.
Toisella jaksolla Apollo pääsi paremmin peliin mukaan, ja Jarkko Mäki-Maunus pääsikin tasoittamaan ottelun 1-1 painavalla kaukolaukauksella.
4.divisioonassa pelaavalla Ponnistuksella oli mukana yli 20 pelaajaa, minkä vuoksi toisella jaksolla koko miehitys vaihdettiin kerralla uuteen. Vaihto sekoitti jonkin verran Ponnistuksen peliä, jolloin Apollo pääsi tekemään loppunumerot 2-1 melko halvalla maalilla Ponnistuksen virheestä. Kaiken kaikkiaan ottelu oli molemmilta joukkueilta ihan kelpo suoritus kauden ensimmäiseksi harjoitusmatsiksi.
Apollo oli 80-luvulla seinäjokelaisseurojen TP:n ja Sepsi-78 niin sanottu kakkosjoukkue. Nyt joukkue tekee paluun aloittaen alimmalta sarjatasolta Vaasan piirin kutosessa jossa pelaa myös Ponnistuksen kakkosjoukkue joka joutuukin mahdollisesti erittäin tiukoille heti kauden ensimmäisessä ottelussaan, sillä Apollossa “jäähdytteleviltä” pelaajilta löytyy Veikkausliigakokemusta yhteensä yli 1000 ottelun verran.
Ponnistuksen harjoitusottelut jatkuvat jo tänään keskiviikkona 4.3. Lapualla, kun joukkue saa vastaansa NuPan Patruuna Areenassa klo 20.30.