Jani Nurmenniemi valittiin uudelleen
Jani Nurmenniemi valittiin uudelleen Ponnistuksen vuoden urheilijaksi. Lapuan Ponnistus palkitsi vuoden 2022 urheilijan, nuoren urheilijan ja seuratoimijan. – Tilaisuuden alussa seuran puheenjohtaja Ari Tuurinmäki kehui ja kiitteli urheilijoiden saavutuksia ja seuratoimijoiden työtä seuran toiminnan pyörittämimisessä. Tilaisuutteen oli kutsuttu tänä vuonna myös seuran joukkueiden ja ryhmien valmentajat ja ohjaajat. Tuurinmäki oli iloinen, että voimailijat olivat saaneet uusia kilpailijoita riveihinsä ja tulevalle vuodelle kilpailijiden määrä kuulemma kasvaa, iloitsi Tuurinmäki ja toivotti menestystä kaikille vuoden koitoksiin.
Tilaisuuden aluksi luovutettiin entiselle seuran puheenjohtajalle Aulis Rapelle seuran viiri, Auliksen täytettyä pyöreitä vuosia. Ponnistuksen vuoden urheilijan pokaalin sai Jani Nurmenniemi, joka saavutti kaksi SM-kultamitalia sekä neljä SM-hopeamitalia kahvakuulaurheilusta. Vuoden nuori urheilija Oliver Pelkonen voitti maksimivoimapunnerruksen sekä toistovoimapunnerruksen SM-kullan sarjassa M17 93 kg. Toistovoimapunnerrus kisoissa Oliver teki sarjassaan lisäksi uuden Suomenennätyksen, 21 toistoa. Vuoden seuratoimijana palkittiin Seppo Hakola, jalkapallojaoston jäsen, jonka näkee lipunmyynnissä jalkapallo- ja futsalpeleissä, nuorten jalkapallovalmennuksessa, Ritamäen lavan siivoustöissä, retkeilytapahtumien huoltotehtävissä ym. Tilaisuudessa muistettiin myös seuran muut arvokisamitalistit Jani Haapa-aho, Tomi Halmesmäki, Tuomas Hautala, Mikko Keskinen, Niku Ketola ja Jani Perkiö. Ponnistuksen voimamiehet saavuttivat vuoden 2022 aikana 18 SM-mitalia; 11 kultaista, neljä hopeista- ja kolme pronssista mitalia.