Junnufutsal

Futsal kausi lähenee myös juniori puolella
Ponnistuksen juniorifutsaltoiminta jatkuu myös tänä vuonna. Alkavalla kaudella Ponnistusta edustaa jopa kolme juniorijoukkuetta P17, P15 ja P14. Vähän reilu kymmenen vanhaa ja melkein parisenkymmentä uutta poikaa ovat mukana näissä joukkueissa. Valmentajina toimii Justus Lahtinen, Valtteri Kylkisalo ja ykkösjoukkueen sairastuvalla oleva Ossi Kivipuro. Viime vuonna valmentanut Arvi-Matti Lementtinen on armeijassa, eikä osallistu tällä kaudella valmennukseen.

Mukaan mahtuu vielä poikia jotka ovat innostuneita ja valmiita sitoutumaan mukaansa tempaavaan harrastukseen.

Mukana joukkueissa vahvistetusti ovat: Otto Sarvela (MV), Valtteri Alponen (MV), Veeti Mäenpää, Osku Tuulensuu, Josias Lahtinen, Jere Nauska, Jesse Nauska, Sami Ylinen, Henry Kivistö, Kimi Yli-Kortesniemi, Iisakki Vuorenmaa, Miika Mattila, Roope Kujanpää, Aapo Laitinen, Jaakko Luomala, Joonas Kuula, Roni Reinikainen, Mircea Prisada, Tuomas Kalliomaa ja Jaakko Rajala. Lisäksi mukaan pitäisi tulla vielä muutama kauhavalainen.

--