KÄRKI KAMPPAILUSSA TAPPIO
26.7.2013
Ponnistus kävi Vaasassa toteamassa sarjajohtajan paremmuuden 1-0 numeroin.
Maali syntyi hieman kyseenalaisesti vihelletystä rangaistuspotkusta ottelun 34. minuutilla. Toisessa päässä tapahtuneet muutamat kyseenalaiset tilanteet eivät tuomarin pilliä vihellyttäneet. Ponnistuksella oli kuitenkin omat paikkansa harjoittaa maalintekoa ensimmäisellä puoliajalla sekä etenkin toisen puoliajan loppuminuuteilla. Myös VPS-j:llä oli omat mahdollisuutensa lisäosumiin tänään, mutta mv Mäki oli pelitilanteissa tänään ohittamaton.
Vaikka sarjajohtajan jättäminen pelitilannemaaleitta kotikentällään on hyvä suoritus, ei nollan pisteen kotiinviemiset liiemmin hymyilytä.Viikon päästä Ponnistus aikoo kuitenkin karvaan tappion karaisemana maksaa aikaisemmin kaudella kerätyt kalavelat Maalahden urheiluseuran palloilijoille korkojen kera takaisin. Mittely siis perjantaina 2.8 Lapuan keskuskentällä. Tervetuloa!