MIIKA KORPELALLE HATTUTEMPPU

Ponnistus otti toisen peräkkäisen voiton Futsal Ykkösessä. Nyt kotona kaatui PJK Pirkkalasta lukemin 7 – 5 (3 – 5). Ponnistuksen vahva toinen puoliaika ratkaisi pisteet kotiin.

Ponnistuksen alku oli lupaava, kun reilun kolmen minuutin kohdalla Kari Winterin syötöstä Jukka Ranta-Maunus laukoi pallon ohi PJK maalivahti Jani Myllyniemen. Hyvän alun jälkeen kotijoukkueen miesvartiointi ei toiminut ja vierailijat johtivat kahdentoista minuutin jälkeen 1 – 3. Ponnistus tuli vielä maalin päähän kun ottelua oli pelattu 14.26, Samuli Mäenpää viimeisteli Sami Kivipuron tarjoilusta. Kaksi minuuttia ennen tauko vieraat siirtyivät kahden maalin johtoasemaan 2 – 4. Ensimmäisen puoliajan viimeisellä minuutilla kumpikin joukkue teki vielä maalin ja tauolle siiryttiin tilanteessa 3 – 5. Ponnistuksen kolmannesta maalista vastasi Miika Korpela.

Toiselle puoliajalle Ponnistus tuli hyvällä liikkellä ja yhden kosketuksen pelillä. Kotijoukkue loi painetta PJK:n maalin edustalle. Ajassa 29.11 Kari Winter kavensi 4 – 5 Jussi Laapion syötöstä. Reilu minuutti myöhemmin Miika Korpela tasoitti ottelun 5 – 5 syöttäjänä jälleen Jussi Laapio. Kotijoukkue teki viimeisen kahden minuutin aikana vielä kaksi maalia. Maalivahti Ville Tuomaala torjui ja avasi nopeasti kärkeen Jussi Laapiolle, joka siirsi Ponnistuksen 6 – 5 johtoon. Ottelun viimeisellä minuutilla Korpela teki hattutempun arvoisesti kolmannen maalinsa. Ponnistukselle hieno 7 – 5 kotivoitto ja joukkue kohensi sarjasijoitustaan putoamisviivan yläpuolelle.

Ottelun parhaina palkittiin ansaitusti Ponnistuksen Miika Korpela ja PJK:n Kalle Strömberg. Ensi lauantaina Ponnistus matkustaa Hyvinkäälle sarjakolmosen PS Villan kotiluolaan. Futsal Ykkönen jatkuu kotipelien osalta vuoden viimeisenä viikonloppuna tuplaottelulla. Lauantaina 29.12. Lapuan urheilutalolle saapuu FC Komar Turusta ja sunnuntaina 30.12. FC Rauma.

Tiistaina 18.12. Futsal Cupin 3. kerroksella Ponnistus kohtaa Futsal Liigan kärkijoukkueen jyväskyläläisen KaDyn. Ottelu alkaa klo 19.30.

--