Kotipelistä kolme pistettä
Ponnistuksen jalkapalloedustus oli perjantaina rautaa kun se kukisti vierailevan Närpiön Kraftin II-joukkueen selkein 4-0 lukemin. Ponnistuksen maaleista vastasivat Tapio Tuomaala, Jaakko Prinkkilä, Ville Kumara ja Jouni Kortesniemi. Ponnistuksen kauden ensimmäistä kotiottelua oli tullut aurinkoisessa säässä seuraamaan noin 70 katsojaa.
Lukuisista poissaoloista huolimatta Ponnistuksella oli illan ottelussa kasassa vahva ja voitontahtoinen joukkue. Ponnistuksen avauskokoonpanon muodosti Lauri Pelanteri, Ville Kumara, Jukka Ranta-Maunus, Hannu Haapa-aho, Rami Nevanranta, Eero Kivipuro, Jouni Kortesniemi, Tapio Tuomaala, Alexei Lazarev sekä Prinkkilän veljekset Veli-Matti ja Jaakko. Vaihtopelaajia olivat Juha Haapa-aho, Ville Koukkari ja Kaj Väljä.
Ponnistus otti pelin haltuunsa heti ottelun alusta alkaen. Se piti palloa vastustajan puolustusalueella ja loi maalipaikkoja. Jouni Kortesniemen ja Tapio Tuomaalan ottelun alkuminuuttien kaukolaukaukset suuntautuivat valitettavasti yli maalin. Jaakko Prinkkilä teki kärjessä kovasti töitä ja saikin muutaman oivan maalipaikan, mutta viimeistely ei vielä noilla kerroilla onnistunut.
Ottelun avausmaali syntyi noin 15 peliminuutin jälkeen. Tapio Tuomaala sai syötön laidasta keskelle noin 20 metriin maalista. Nopea pyörähtäminen ja näyttävä volley vasempaan alanurkkaan, 1-0. Ponnistus hallitsi peliä selvästi eikä enää kauaa tarvinnut toista eikä kolmattakaan maalia odotella. Jaakko Prinkkilä ja Ville Kumara onnistuivat lähietäisyydeltä tekemään ratkaisevan tuntuiset 2-0 ja 3-0 maalit. Joukkueet siirtyivät tauolle Ponnistuksen ansaitussa 3-0 johdossa.
Toinen puoliaika oli varsin yksipuolista pelailua. Ponnistus otti pallonhallinnan ja vyörytti hyökkäyksiään jatkuvasti kohti vierasjoukkueen maalia. Kraft pyrki luomaan tilanteita lähinnä nopeiden vastahyökkäysten kautta. Ponnistuksen puolustus oli kuitenkin Kraftille muuri. Lauri Pelanteri Ponnistuksen maalissa ei joutunut koko ottelun aikana torjuntatyöskentelyyn käytännössä kertaakaan.
Kotijoukkueen viimeinen maali syntyi kun Tapio Tuomaala kuoletti keskityspallon Jouni Kortesniemelle, joka tälläsi pallon lähietäisyydeltä varmasti verkkoon, 4-0. Paremmalla viimeistelyllä kotijoukkueen voittolukemat olisivat voineet olla hurjemmatkin, mutta tällä kertaa ottelu päättyi 4-0. Ottelun tuomarikolmikko onnistui tehtävässään erinomaisesti.
Ponnistus matkaa ensi tiistaina Kungliga Wasan vieraaksi Ehnvallenin tekonurmelle. Kungliga lienee yksi sarjan kovimmista joukkueista, joten vieraspisteitä ei ole tiedossa ilman kunnollista taisteluhenkeä.
Ponnistus – Kraft II 4-0 (3-0)
1-0 Tapio Tuomaala
2-0 Jaakko Prinkkilä
3-0 Ville Kumara
4-0 Jouni Kortesniemi