Kylmää kyytiä sarjakolmoselle

Ponnistuksen edustusjoukkueen hyvä vire jalkapallon nelosdivisioonassa sai jatkoa kun SiSu YB kaatui perjantaina Lapuan keskuskentällä. Ponnistus takoi sarjakolmosta vastaan tylyt 6-2 (3-0) loppulukemat.

Loukkaantumisten ja pakollisten poissaolojen vuoksi Ponnistus joutui lähtemään otteluun yhden vaihtomiehen taktiikalla. Maalissa pelasi tutusti Lauri Pelanteri. Kivikovan puolustuslinjan muodostivat Ville Kumara, Vesa Paloniemi, Hannu Haapa-aho ja Juha Haapa-aho. Keskikentällä Kari Winter ja Veli-Matti Prinkkilä pelasivat laidoilla. Tapio Tuomaala, Eero Kivipuro ja Hannu Huhtamäki taistelivat palloista keskikentän keskellä. Jaakko Prinkkilä pelasi ylhäällä yksinäisenä, mutta erittäin tehokkaana kärkenä. Seppo Pirttinen vahvisti joukkuetta vaihtopelaajana.

Ottelua oli pelattu vain 8 minuuttia kun Tampereelta Lapualle hälytetty Veli-Matti Prinkkilä pääsi oikealta maalintekoon ja laukoi vihaisesti riman alle, 1-0. Vapauttavan kierteisen läpisyötön tarjosi keskikentällä raatanut Ponnistus-kapteeni Tapio Tuomaala.

Ottelu eteni Ponnistuksen hallinnassa. Jaakko Prinkkilä syötti 17 peliminuutin kohdalla 16-rajalle Kari Winterille, jonka kova laukaus sujahti valitettavasti tällä kertaa taivaan tuuliin. Kuitenkin vain pari minuuttia myöhemmin Ponnistus onnistui maalinteossa kun Susi-maalivahti nyrkkeili Vesa Paloniemen roikkuvaparin suoraan Jaakko Prinkkillä, joka laukoi pallon välittömästi verkkoon.

Myös SuSi YB:lle tarjoutui muutama mahdollisuus avausmaaliin. Joukkue sai 19 peliminuutilla vaparin 16 metristä, mutta Lauri Pelanteri nyrkkeili keskelle maalia lauotun pallon väljemmille vesille. Kuusi minuuttia myöhemmin vierasjoukkueen laituri pääsi laidalta yksin läpi, mutta Pelanteri venyi jälleen huipputorjuntaan.

Ottelua oli pelattu 33 minuuttia kun Jaakko Prinkkilä onnistui katkaisemaan SuSi-maalivahdin maalipotkun. Jaakon nopea haltuunotto ja laukaus vasempaan alanurkkaan tuotti tulostaululle jo numerot 3-0.

Ponnistus piti palloa ja nautti pelaamisesta. Palloa kierrätettiin mieheltä miehelle. Ponnistuksen puolustaja Ville Kumara nousi 33 minuutilla tontiltaan alakerran pallon kierrätyksen päätteeksi ja laukoi noin 35 metristä vain hivenen yli maalin. Hetkeä myöhemmin Tapio Tuomaala koitti 25 metristä ratkaisua, mutta pallo sujahti oikealta niin ikään vain vähän ohi maalin. Ottelun tauolle siirryttiin lukemissa 3-0.

Toinen puoliaika alkoi Ponnistuksen osalta kehnosti. Puoliaikaa oli pelattu vain 3 minuuttia kun SuSi-laituri taituroi itsensä vasemmalta läpi ja onnistui vielä syöttämään pallon maalin eteen kanssapelaajalleen, jolla oli helppo työ laukoa pallo tyhjään maaliin, 3-1.

SuSi YB sai avausmaalistaan taisteluhengen päälle ja Ponnistus joutui shokkimaalin saattelemana alakynteen. SuSi olikin erittäin lähellä kavennusta kun lähes maalin sisään kiertänyt kulmapotku löysi SuSi-pelaajan pään. Ponnistuksen onneksi pusku suuntautui kuitenkin läheltä yli maalin.

Ottelun edetessä Ponnistus sai taas omasta pelistään kiinni. Tapio Tuomaalan soolo SuSi-joukkueen rangaistusalueella 62 peliminuutilla päättyi alanurkkalaukaukseen ja sen myötä 4-1 maaliin.

Kun ottelua oli pelattua 83 minuuttia onnistui SuSi vielä Ponnistuksen painostuksesta huolimatta kaventamaan ottelun 4-2:een. Maali syntyi vapaapotkusta, jossa pallo lauottiin väljän Ponnistus-muurin läpi suoraan maaliin. Toivottavasti vastaavaa muurivirhettä ei enää jatkossa nähdä.

Ponnistus onnistui vielä ottelun loppuminuuteilla kaunistelemaan lukemia. Jaakko Prinkkilä laukoi läpiajonsa päätteeksi maalin etunurkasta 5-2:een. Maali oli Jaakolle jo ottelun kolmas. Ratkaisevan lyhytsyötön maaliin antoi Ponnistuksen toppari Vesa Paloniemi. Vain muutamaa minuutti myöhemmin Hannu Haapa-aho laukoi Eero Kivipuron keskityksen maaliverkkoon, 6-2.

Ottelu päättyi Ponnistuksen vahvan esityksen jälkeen 6-2 (3-0) ja SuSi YB joutui palaamaan Vaasaan pisteittä. Ponnistus paransi voitollaan asemiaan sarjakärjen takana. Tällä hetkellä Ponnistus on 12 joukkueen sarjassa viidentenä, vain kuusi pistettä yhden ottelun vähemmän pelanneen sarjakärjen (VIFK U) takana.

Ponnistus – SuSi YB 6-2 (3-0)
1-0 Veli-Matti Prinkkilä
2-0 Jaakko Prinkkilä
3-0 Jaakko Prinkkilä
3-1 SuSi-pelaaja
4-1 Tapio Tuomaala
4-2 SuSi-pelaaja
5-2 Jaakko Prinkkilä
6-2 Hannu Haapa-aho

--