Länsirannikon reissulta voittolla kotiin
Töjby FC:n ja Ponnistuksen kohtaaminen tarjosi viihdettä ja vauhtia
Jalkapallon Vitosen ottelu Töjby FC:n ja Ponnistuksen välillä pelattiin perjantai-iltana Töjbyssä aurinkoisissa ja lämpimissä olosuhteissa. Kentän laidalla vallitsi hyvä tunnelma, ja paikalle oli saapunut mukavasti yleisöä seuraamaan sarjapisteistä kamppailevien joukkueiden kohtaamista.
Ottelu alkoi vauhdikkaasti, kun molemmat joukkueet hakivat heti alusta lähtien maalipaikkoja. Töjby FC:n hyökkäyspeli tuotti tulosta jo 10. minuutilla, kun Hannes Bengs sijoitti pallon varmasti Ponnistuksen maaliin. Ponnistuksen syöttöpeli alkoi kulkemaan mallikkaasti ja vei enimmät juoksuhalut kotijoukkueelta.
Ensimmäisen puoliajan loppua kohti Ponnistus pääsi paremmin mukaan peliin. Joukkueen tasoitusmaali syntyi 41. minuutilla, kun Lenni Kalliokoski tasoitti ottelun 1-1 Veeti Mäenpään syötöstä. Tauolle siirryttiin tasatilanteessa 1–1.
Toisella puoliajalla tempo säilyi korkeana, ja molemmilla oli omat hetkensä. Ponnistuksen Veeti Mäenpää teki heti toisen puoliajan alussa 46. minuutilla 1-2 johtomaalin, Lenni Kalliokosken esityöstä. Ponnistus siirtyi 1-3 johtoon 67. minuutilla, kun Ponnistuksen Justus Lahtinen rangastuspotkusta sijoitti pallon tyylikkäästi oikeaan kulmaan. Kymmenen minuuttia ennen päätösvihellystä kotijoukkueen Dylan Van Aarlen toi joukkueen maalin päähän 2-3. Töjby haki vielä tasoitusta viimeisillä minuuteilla, mutta Ponnistuksen maalivahti ja tiivis puolustus pitivät pintansa.
Ottelu päättyi maalein 2–3 (1–1) Ponnistukselle. Lapualaiset nappasivat näin tärkeät pisteet sarjan kärkisijoituksia ajatellen.
Ponnistuksen parhaita olivat keskikentällä Veeti Mäenpää sekä puolustuksen Anton Nikkarinen.
– Hyvä peli koko joukkueelta ja hyvä tulos. Tämä on vierasjoukkueille hankala kenttä pelata. Meidän syöttöpeli toimi ja vei suurimman terän kotijoukkueelta. Puolustus Tuulari, Niemelä ja Vuorinen toimi erinomaisesti Anton Nikkarisen johdolla. Keskikenttä teki myös kovasti töitä, kehui huoltaja Markku Mäenpää.
Seuraavalla kierroksella keskiviikkona 23.7. klo 19.00 Ponnistus isännöi kotonaan KyVo:a ja lauantaina 26.7. Ilmajoella kohdataan kärjessä majaileva IK.
























