Lapuan Ponnistuksen ja Lapuan kaupungin liikuntatoimen terveysliikuntahankkeelle tunnustusta Kunnossa kaiken ikää-ohjelmalta

Valtakunnallinen Kunnossa kaiken ikää (KKI) -ohjelma palkitsee vuosittain paikallisia terveysliikuntahankkeita esimerkillisestä työstään terveysliikunnan edistämiseksi. Lisäksi KKI-ohjelma palkitsee liikkumisolosuhteita edistäneen liikkumisympäristöteon.

Vuoden 2007 terveysliikuntahankkeina KKI-ohjelma palkitsee Lapuan Ponnistuksen Lapuanmies seikkailee -hankkeen, Lappeenrannan sosiaali- ja terveystoimen terveyspalvelujen Nyt myö ruvetaa kondiksee -hankkeen sekä Luvian kunnan Tukevasti tolpillaan -hankkeen. Liikkumisympäristötekona palkitaan tekniikan tohtori Jukka Jokiniemen tutkimukset moniaistisuuden edistämisestä kaupunkiympäristössä.

Palkinnot luovuttaa peruspalveluministeri Paula Risikko ja valtiosihteeri Stefan Johansson KKI-ohjelman vuosipäivänä 25.1.2008 Helsingin valtioneuvoston juhlahuoneistossa Smolnassa.

Lapualaismiehet joukoin liikkeelle

Lapuan Ponnistuksen Lapuanmies seikkailee -hanke on saavuttanut lapualaismiesten keskuudessa suuren suosion. Eri liikuntaryhmiin ja tapahtumiin on osallistunut vuonna 2007 yhteensä 130 miestä.

Hankkeessa on vakiinnutettu erilaisia kuntoliikuntaryhmiä ja järjestetty liikuntaryhmien lisäksi lajikokeiluja, asiantuntijaluentoja, testauksia sekä liikunnan ja terveyden tukipalveluja, kuten hierontaa ja ravintoneuvontaa. Suosituimpia liikuntamuotoja ovat olleet voimatankojumppa, vesipunttijumppa sekä Lapuan Ponnistuksen perinteinen kuntojumppa. Ylipainoisille ja aloitteleville liikkujille on annettu henkilökohtaista ohjausta liikunta- ja ravintoasioissa. Hankkeen avulla miehet onkin saatu liikkumaan enemmän ja monipuolisemmin.

Hanke on jatkoa vuonna 2006 alkaneelle hankkeelle, jossa kannustettiin yli 40-vuotiaita ja ikääntyviä miehiä liikunnan pariin erilaisten elektronisten liikuntalaitteiden avulla. Toiminta jatkuu aktiivisena myös vuonna 2008.

Päävastuullisina hankkeessa ovat toimineet Lapuan Ponnistus sekä Lapuan kaupungin liikuntatoimi ja terveystoimi. Lapuan Ponnistuksen yhteistyö kaupungin liikuntatoimen kanssa on ollut erittäin ansiokasta. Hankkeen yhteistyökumppaneina ovat lisäksi toimineet paikalliset urheiluseurat Lapuan Huisku ja Lapuan Virkiä sekä Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry.

Kunnossa kaiken ikää -ohjelma

KKI-ohjelma on toiminut vuodesta 1995 lähtien opetusministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön rahoituksella. Ohjelmassa ovat mukana myös liikenne- ja viestintäministeriö, ympäristöministeriö sekä Metsähallitus.

Ohjelman tavoitteena on kannustaa yli 40-vuotiaita työikäisiä sekä ikääntyneitä säännöllisen arkiliikunnan ja terveellisten elämäntapojen pariin.KKI-ohjelma tukee paikallisia terveysliikuntahankkeita muun muassa myöntämällä taloudellista avustusta. Ohjelman toteutuksesta vastaa Jyväskylässä sijaitseva Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKES.

KKI-ohjelma palkitsee Lapun Ponnistus -90 ry:n lapualaisia miehiä liikunnan terveellisen elämän pariin kannustavasta monipuolisesta ja vahvasta hankkeesta.

Lisätietoja:

Lapuan Ponnistus -90 ry:n puheenjohtaja Ari Tuurinmäki, puh. (06) 438 7230 tai 040 849 4593

Lapuan kaupungin liikuntatoimenjohtaja Hannu Kankaanpää, puh. (06) 4384 590 tai 044 438 4590, [email protected]

www.kki.likes.fi
Kunnossa kaiken ikää -ohjelman ohjelmajohtaja Jyrki Komulainen, puh.
(014) 260 1574 tai 0500 542 193, [email protected]

--