Miehille kaksi tasapeliä

Kuortaneen turnauksen Vitosen salibandymiehille saldona kaksi tasapeliä. Molemmat pelit olivat tasaisia ja jännittäviä loppuun asti.

SBS PaHa-LaPo 2-2 (2-0,0-0,0-2)

Vitosen uusin joukkue Ähtäristä antoi kovan vastuksen Ponnistukselle ensimmäisessä pelissä, joukkue pyöritti kolme ketjua LaPon  kahta ketjua vastaan. Pari ensimmäistä erää oli LaPon hienohkoa hallintaa ja pari maalia ekaan erään saatiinkin, toinen erä meni maaleitta ja kolmannessa PaHa vei peliä ja pääsikin tasoihin tehden kaksi maalia viimeiseen reiluun kahteen minuuttiin. Maalilla Joonas Kattelus pelasi ehdottomasti uransa parhaimman pelin ollen LaPon ykköstähti ottelussa.

Tehot:
Tuukka Ylihärsilä 1+1
Olli Oksanen 1+0
Lasse Saunamäki 0+1

Jäähyt:
Tuukka Ylihärsilä 5min

LaPo-PaSu II 2-2 (1-0,0-2,1-0)

PaSua vastaan ottelu oli hidas tempoista johtuen siitä että molemmat pelasi kahdella kentällä, paikkoja oli mutta ei uponnut, rimaakin kolisuteltiin 5-6 kertaa. PaSu pääsi toisessa erässä maalin johtoon, maalin tappio asemassa mentiinkin sitte viimeiselle minuutille asti, aikalisä ja veskari pois. Aikalisän aikana hiottiin tuttu kuvio, Saunamäki vie pallon maalin taakse ja syöttää millintarkan syötön Ylihärsilälle joka ei näistä paikoista erehdy.

Tehot:
Hermanni Huhtamäki 1+0
Tuukka Ylihärsilä 1+0
Lasse Saunamäki 0+1
Ville Johansson 0+1

Jäähyt:
Lasse Saunamäki 2min

Seuraava turnaus Ilmajoella 21.10

--