Miesten voittoputki jatkuu
Ponnistuksen salibandymiehet jatkoivat sarjaa lauantaina Ähtärissä, jossa vastaan asettuivat viimeisenä sarjassa oleva Ylistaron Asema United ja toisena sarjassa oleva Seinäjoen SPV IV.
Ensimmäiseen otteluun Asema Unitedia vastaan saimme loistavia uutisia, kun Lakaluoman Hasek, eli Miika Pohjasmäki oli saanut itsensä pelikuntoon pitkän loukkaantumisen jälkeen.
Ottelun alku oli tahmea, niin kun Ponnistuksella aina ”heikompia” vastaan. Vastustaja aloitti maalinteon ylivoimalla jo hyvissä ajoin eikä maskin takaa tulleelle vedolle saanut kukaan mitään. Tästä nousimme tasoihin 10 peliminuutin paikkeilla kun ”Lauo Helminen lauo” Vainio todellakin laukoi. Ennen kolmannen erän alkua Matias Metsäpelto täräytti vapauttavan johtomaalin ja tilanne siis 1-2 viimeiseen erään lähdettäessä.
Vastustaja ei kuitenkaan vielä ollut luovuttanut ja he nousivat jälleen tasoihin samanlaiselle pompulla kun ensimmäinenkin maali.
13 sekuntia myöhemmin aloimme pelata. Ensin Lasse Saunamäki veti one-timerista maalin ja minuutin päästä siitä oli Matias Metsäpellon vuoro. Tätä samaa jatkui koko kolmas erä ja kun peli saatiin uomiinsa, oli lopputuloskin ainakin lähellä sitä mitä piti. Peli päättyi siis Ponnistuksen 2-9 voittoon.
Asema United – Ponnistus 2-9 (1-1,0-1,1-7)
Lasse Saunamäki 3+2
Sami Tuuri 1+3
Matias Metsäpelto 3+0
Teemu Vainio 2+1
Ville Johansson 0+1
Pasi Holkkola 0+1
Jesse Joensuu 0+1
Miika Pohjasmäki 7/9 torj.
Toista ottelua jouduimme odotella pari tuntia ja näimmekin yhden tulevan vastustajan ottelun. SPV IV on erittäin taitava joukkue, jota vastaan pitää olla tarkkana.
Ottelu oli kokonaisuudessaan SPV:n hienoista hallintaa, mutta legendaarinen noppavitonen toimi loistavasti.
Maalinteon aloitti Ponnistus ja Sami Tuuri ajassa 1:27. Seuraavaa maali saatiinkin odotella aina kolmanteen erään saakkaa, vaikka kävi vastustajan Tommy Koponen toisessa erässä kokeilemassa yhtä tolppalaukausta.
Ajassa 32:33 oli Pitkänmäen härkä, Matias Metsäpelto pahanteossa ja lukemat taululla 2-0. 7 sekuntia myöhemmin Eetu ”Kyy” Kyrönlahti luikerteli vastustajan linjojen läpi ja täräytti pelin kolmeen nollaan. Matias Metsäpelto oli jälleen asialla 38 minuutin kohdilla ja näytti miten palloa laitetaan pussiin. Ottelun lopputulos sarjaykkösen, eli meidän ja sarjakakkosen välillä siis 4-0. Jere Johansson pelasin maalilla erittäin vakuuttavaa peliä, eikä siellä paljon irtopaloja ollut tarjolla. Loisto ottelun jälleen pelanneelle Jerelle nollapeli, joka oli jo peräti kauden neljäs!
Loistava ottelu koko joukkueelta. Tulos ei ollut ehkä aivan se mitä osittain vajaamiehisenä lähdettiin hakemaan, mutta kelpaa se tämäkin.
Ponnistus – SPV IV 4-0 (1-0,0-0,3-0)
Matias Metsäpelto 2+0
Sami Tuuri 1+0
Eetu Kyrönlahti 1+0
Ville Johansson 0+1
Jesse Joensuu 0+1
Teemu Vainio 0+1
Jere Johansson 24/24 torj.
Tämän vuoden pelit on pelattu, tammikuun 8.päivä sarja jatkuu Töysässä, jossa vastaan asettuu aina paha SBS PaHa II ja Valaat II.
Teksti: Miika Pohjasmäki