Mustasaaresta täydet pisteet

Vitonen, FC Komu – Ponnistus 3-4 (1-2).Ponnistuksen miehet hakivat kolme pistettä Mustasaaresta FC Komulta. Ottelu pelattiin Helsinbyyn pienellä ja heikkokuntoisella kentällä. Muuten kovin rikkonaisessa pelissä Ponnistus sai pelin alussa hyviä onnistumisia ja johtivat jo 0-2 puolentunnin pelin jälkeen Lenni Kalliokosken 3′ ja Lauri Tietäväisen 29′ maaleilla.  Kotijoukkue kavensi pari minuuttia myöhemmin 1-2. Näissä lukemissa mentiin myös puoliajalle.

Toisella puoliajalla Kalliokoski 53`ja Tietäväinen 77´tekivät vielä maalin mieheen tilanteeksi 1-4. Kotijoukkue teki kaksi osumaa loppuminuuteilla loppulukemiksi 3-4.

– Hyvät pisteet rikkonaisessa pelissä. Kovuudessa hävittiin, mutta maalit ratkaisevat. Meillä oli paikat useampaakin maaliin, mutta tänään ei viimeiltely ollut tehokkainta, tyytyväinen valmentaja Matti Turja.

Ponnistuksella on ohjelmassa kaksi kotiottelua, maanantaina 3.7. Sepsi-78 vastaan klo 19.00 ja perjantaina 7.7. klo 19.00 vastaan asettuu NuPa Njurmosta. Molemmat pelit pelataan keskuskentällä.

0

--