Ponnistus kukisti I-JBK:n 1-0
Nelosen viimeisessä kotiottelussa voitto maalein 1-0 (0-0).Ponnistuksen jalkapalloedustus kohtasi 90-vuotis juhlaottelussaan keskuskentän viheriölle saapuneen vierasjoukkue I-JBK:n. Ponnistus joutui lähtemään otteluun ilman sairastunutta ykkösmaalivahti Matti Turjaa ja maalitolppien väliin pikahälyytyksellä Jussi Takala, joka hoiti maalin edustansa varsin mallikkaasti. Ottelu päättyi lapualaisten maukkaaseen 1-0 voittoon Jussi Laapion viimeistellessä maalin Veeti Mäenpään syötöstä ottelun 51 minuutilla. Voitolla joukkue varmisti sarjapaikkansa, kun sarjaa on pelaamatta vielä kolme kierrosta.Joukkue saakin lähteä kolmeen viimeiseen vierasotteluun varsin huojentunein mielin.
– Tänään kentällä nähtiin kaksi tasaista joukkuetta. Ensimmäinen puoliaika oli tasainen, mutta toisella puoliajalla me olimme niskan päällä. Prässäsimme hyvin ja loimme maalipaikkoja, joista saimme tehtyä tärkeän voittomaalin, tiivisti valmentaja Olavi Linjamäki.
31.8. Ponnistus matkustaa Närpiöön Kraft/2:n vieraaksi.