Edustus otti pisteet Kraftilta
Nelonen Ponnistus – Närpiön Kraft II 3-0 (1-0). Kotijoukkue Ponnistus kohtasi tiistai-illan ottelussa sarjanelosen Kraft II:n, joka oli kaatanut edellis kierroksella kotona sarjakärki Korsnäs FF:n selvin lukemin 5-1. Ponnistus taasen voitti vaivoin kotonaan Sporting Kristiina II:n 1-0. Tiedossa oli tiukka peli sarja kakkosen ja nelosen kesken.
Lapualaisjoukkue oli latautunut hyvin illan otteluun ja peli kulki huomattavasti paremmin kuin edellisessä ottelussa. Joukkue liikutti palloa paikoin hienosti ja loi useita maalipaikkoja. Ottelun alkuminuuteilla joukueella oli kaksi huippupaikkaa tehdä johtomaali siinä onnistumatta. Vesa Paloniemi vei Ponnistuksen 1-0 johtoon ottelun 27 minuutilla, joka oli myös taukotilanne.
Toisella puoliajalla Kraft II:n Draco Letic ajettiin ulos saatuaan toisen varoituksen. Yhden pelaajan vajaalla vierasjoukkue laittoi kotijoukkueen kuitenkin melko tiukille. Ottelun ratkaisu tuli vaihtopenkiltä, 84 minuutilla Veli-Matti Prinkkilä teki tilanteeksi 2-0 ja 88 minuutilla Toni Winter siloitteli loppulukemat 3-0.
Kentän näkyvimmat pelaajat olivat toisen peräkkäisen nollapelin pelannut maalivahti Antti Rinnankoski, puolustuksen Tapio Tuomaala sekä keskikentällä paljon töitä tehnyt Artem Lavrukov.
– Tänään vastus oli kova ja peli oli tiukka aivan loppuhetikille saakka. Joukkueen lataus sekä asenne oli tänään kunnossa. Puolustus toimi meillä tänään hyvin ja kuten koko joukkue. Ottelun alussa Ponnistuksella oli jopa ratkaista peli, mutta viimeistely ei onnistunut vaikka maalipaikkoja oli paljon.Voitto maalein 3-0 on hyvä tulos Kraft II:n tasoista joukkuetta vastaan kommentoi tyytyväinen valmentaja Olavi Linjamäki.
Juhannuksen jälkeen maanantaina 27.6. Ponnistus kohtaa vieraissa sarjan kolmosen I-JBK, joka hävisi tänään vieraissa Korsnäss FF:lle 3-0.Joukkueen seuraava kotiottelu taasen pelataan perjantaina 8.heinäkuuta klo 19.00 kun vastaan asettuu Lapuan Keskuskentän nurmelle naapurikaupungin Sisu-Pallo/2.
Sarjataulukko Linkki tästä.