Ponnistus edelleen voittamaton kotonaan

Jalkapalloedustus voitti kauden viimeisessä  kotiottelussaan  perjantai iltana sarjataulukossa viidentenä olevan I-JBK maalein 3-2 (2-2). Joukkue ei hävinnyt kotikentällä tällä kaudella peliäkään, vaan voitti ne kaikki.

Vierasjoukkue I-JBK esitti keskuskentällä liikkuvaa ja pelaavaa peliä ja Ponnistuksella oli alussa vaikeuksia päästä otteluun mukaan. Vieraiden avausmaali 0-1 ottelun kymmenen minuutin kohdalla oli Amadeus Ekman käsialaa ja vain kaksi minuuttia myöhemmin Henry Söderman lisäsi vieraiden johdon 0-2. Maalit herättivät kotijoukkueen ja Benjamin Becsein kavennus 1-2 aloitti joukkueen taistelun. Kotijoukkueen tasoitus 2-2 syntyi kolme minuuttia myöhemmin, Artem Lavrukov viimeisteli Jussi Laapion erinomaisesta syötöstä.

Toisella puoliajalla Ponnistus hallitsi ottelua ja voittomaalin 3-2 iski 54 minuutilla kauden maalitykki Ville Pakkala.Maali oli Villen kauden 18. Ottelun lopussa I-JBK painosti, mutta kotijoukkue kesti ja otti kauden 16. voittonsa ja nousten 48 pisteeseen vain pisteen päähän sarjan johdossa olevasta Korsnäs FF:stä. Joukkueen parasta esittivät Benjamin Becsei ja Artem Lavrukov.

– Joukkue osoitti vahvuutensa nousemalla 0-2 tappiosta voittoon. I-JBK on hyvä pelaava joukkue ja meillä oli alussa suuria vaikeuksia. Koko joukkueelta hyvä suoritus ja tärkeä pisteet, helpottunut valmentaja Olavi Linjamäki.

Päätöskierroksella joukkue kohtaa vielä vieraissa lauantaina 17.9 klo 14.00 Jouppilan tekonurmella Sisu-Pallo/2:n.

Ponnistus kiittää yleisöä, faneja ja lajissa mukana olleita jalkapallokaudesta 2016 sekä toivottaa yleisön tervetulleeksi kannustamaan joukkuetta voittoihin myös ensi kaudella. Ponnistus kiittää erityisesti myös kaikkia yrityksiä sekä tukijoita jotka ovat omalta osaltaan olleet mukana tekemässä lajin harrastamisen mahdolliseksi. SUURI KIITOS !

Sarjataulukko ja pelit.Linkki tästä

Benjamin Becsei

Benjamin Becsei

Ville Pakkala, Topia Mäki, Artem Lavrukov ja Benjamin Becsei.

Ville Pakkala, Topia Mäki, Artem Lavrukov ja Benjamin Becsei.

Ville Pakkala 18 maalia onnittelee joukkue.

Ville Pakkalan 18. maali.Joukkue onnittelee.

 

 

--