Kaskö IK oli vahvempi

Nelosen ottelussa Kaskö IK voitti maalein 1-2 (0-1).Edustusjoukkue kohtasi kovassa Nelosen ottelussa keskiviikkoiltana sarjassa toisena olevan Kaskö IK:n. Vierasjoukkue oli tullut Lapualle kovalla asenteella, mutta kotijoukkue antoi kelpo vastuksen sarjakakkoselle. Ottelun päätuomari seinäjokinen Saku Peltonen oli ottelussa linjaton, eikä tuomiot olleet tasapuolisia. Tuomioissa Ponnistus oli tänään kärsivä osapuoli.

Kaskö IK oli ottelun alussa pääosin hallitsevampi osapuoli ja meni johtoon  jo ottelun 25 minuutilla hienon syöttökuvion päätteeksi ja 0-1 osuman viimeisteli Vanja Pobor. Ottelun 35 minuutilla, viime pelissä tehokkaasti viimeistellyt, Ville Talvitie sai toisen varoituksen ja joutui jättämään kentän. Tilanteessa vastustajan pelaaja työnsi Villeä, joka törmäsi vieraiden maalivahtiin. Vajaalla pelaten vähitellen myös Ponnistus pääsi otteluun mukaan ja oli ensimmäisen puoliajan lopun jopa hieman niskan päällä. Puoliajalle mentiin 0-1 vierasjohdossa.

Toisella puoliajalla kotijoukkue taisteli ja yritti tosissaan tasoitusta, joka katkesi 89 minuutilla Bekir Kadicin upeaan laukaukseen. Heti seuraavasta hyökkäyksestä Matti Herttua kavensi loppulukemat 1-2.

Kotijoukkueen parasta peliä esittivat maalivahti Matti Turja sekä topparikaksikko Mika Uusipaikka ja Artem Lavrukov. Kaikenkaikkiaan koko joukkue taisteli tosissaan.

– Peli oli tänään hyvää ja vastassa oli kova ja pelaava joukkue. Koko joukkue pelasi tänään mallikkasti. Harmittaa kun joudumme pelaamaan yli puolet pelistä vajaalla Ville Talvitien ulosajon jälkeen. Ville joutui tänään kärsimään erotuomarin tuomioista, harmitteli valmentaja Olavi Linjamäki.

Ensiviikon torstaina Ponnistus kohtaa Vaasassa VPS-j:n ja viimeinen kotiottelu pelataan lauantaina 15.9. klo 14.00, jolloin kohdataan FC Korsholm. Sarja päättyy 22.9 vieraissa FC Kuffenia vastaan.

ottelupöytäkirja

--