Seuraan uusi jaosto, vaellus- ja retkeilyjaosto

Lapuan Ponnistus valitsi syyskokouksessaan seuralle uuden hallituksen sekä uudet jaostot vuodelle 2019. Seuraan perustettiin uutena jaostona vaellus- ja retkeilyjaosto.

Ponnistus valmistautuu TUL:n 100 juhlavuoteen iloisin mielin. Seuran toiminta on aktiivista ja Ponnistus on tällä hetkellä ihmisten huulilla. Seurassa on toimintaa kesäisin ja talvisin, se näkyy kentillä ja saleissa, sekä paikallislehden sivuilla.

Omalla toiminnallaan seura pyrkii turvaamaan tasa-arvoiset ja yhdenveraiset liikkumisen ja urheilemisen edellytykset kaikille, tiivisti puheenjohtaja Ari Tuurinmäki. -Tuemme kaikkea sellaista toimintaa, jolla lisätään ihmisten kunto- ja terveysliikuntaa. Tosin myös kilpaurheilu kuuluu seuraan, joista kovimmat menestykset tulevat voimailun piiristä.

Vuosi 2019 on TUL:n juhlavuosi 26.1. TUL täyttää 100 vuotta kuten 9.3. myös TUL:n Pohjanmaan piiri, joita molempia oli perustamassa myös Lapuan Ponnistus.Seura osallistuu kesäkuussa pidettävissä TUL100 liittojuhlassa Helsingissä 14.-16.6.2019. Se on seuran päätapahtuma tulevana vuonna. Juhlaviikonloppua edeltää nuorten kansainvälinen leiri Kisakeskuksessa.
Ponnistus odottaa myös  tyytyväisenä uuden Ritavuoren koulun ja uuden lukion liikuntasalien valmistumista, joka tulee helpottamaan salitilannetta Lapualla. Varsinkin seuran salibandy ja futsal odottavat lajien olosuhteiden paranemista innokkaasti.

 

Hallitus 2019

Puheenjohtaja Ari Tuurinmäki, varapuheenjohtaja Valtteri Kylkisalo, sihteeri Simo Lamminsivu ja taloudenhoitaja Tiina Nikkari.
Hallituksen muut jäsenet: Esa Aho, Tomi Halmesmäki, Ari Johansson, Pekka Kivisaari, Anneli Konttila ja Pasi Mäenpää.
Toiminnantarkastajina jatkavat Aulis Rappe ja Tommi Ilkka, varalla Anna-Liisa Koski ja Seppo Hakola.

UUTENA JAOSTONA PERUSTETTIIN VAELLUS- JA RETKEILYJAOSTO

Vaellus ja retkeily ovat suosittuja ulkoilumuotoja ja sen suosio on jatkuvassa kasvussa. Retkeilemällä ja vaeltamalla voidaa ylläpitää kuntoa tai käydä tekemässä havaintoja ja nauttimassa luonnossa. Ulkoilulla on on osoitettuja positiivisia vaikutuksia ihmisen fyysiseen ja henkiseen terveyteen.

JAOSTOT 2019

Jalkapallojaosto: Markku Mäenpää, Ari Tuurinmäki, Pekka Mäntynen, Veli-Matti Prinkkilä, Valtteri Kylkisalo, Seppo Pirttinen, Hannu Haapa-aho, Mika Huhta, Ville Laurila ja Jussi-Pekka Kujanpää.

Kuntojaosto: Petri Auvinen, Rauno Palovuori rah.hoit, Pentti Korhonen, Kari Kujanpää, Esko Alatalo ja Ari Johansson.

Lentopallojaosto: Tiina Nikkari, Anne-Mari Kangas, Piia Saarenpää, Merja Koivuniemi, Mari Vaara, Mari Ruuhela, Anneli Korpela ja Tiina Muilu.

Naisjaosto: Anneli Konttila, Marika Halmesmäki, Marja-Elina Kivisaari, Satu Aho, Tanja Hietamäki, Leena Metsäpelto ja Anne Tuurinmäki.

Nuorisojaosto: Valtteri Kylkisalo, Laura Tuurinmäki, Jutta Aho, Milla Kattelus, Senni Lamminsivu, Veeti Mäenpää, Roni Reinikainen, Aapo Laitinen, Tomi Hakola ja Aapo Lamminsivu.

Salibandyjaosto: Valtteri Kylkisalo, Esa Aho, Kirsi Tenolahti, Jutta Aho, Juha Kivisalo, Mira Soininen.

Vaellus- ja retkeilyjaosto: Simo Lamminsivu, Paula Heinonen ja Toni Autima.

Veteraanijaosto:  Pekka Mäntynen, Kalevi Karikallio, Juhani Huhtala, Esa Huhtamäki, Juhani Saarimaa, Kauko Nikkari, Martti Koski, Eeva-Liisa Paavola, Pentti Suokko ja Paavo Yli-Paavola.

Voimailujaosto: Janne Halmesmäki, Jaakko Mäntynen, Tomi Halmesmäki ja Antti Yli-Rantala.

--