Ponnistukselle harmittava tappio
Ponnistuksen edustusjoukkueen kevätkierroksen viimeinen ottelu VIFK Utvecklingiä vastaan päättyi kotijoukkue Ponnistuksen niukkaan 1-2 tappioon. Ponnistuksen maalista vastasi Artem Lavrukov.
Ponnistus lähti ottelussa liikkeelle kokoonpanolla: Lauri Pelanteri, Hannu Haapa-aho, Jukka Ranta-Maunus, Jukka Salo, Jouni Kortesniemi – Eero Kivipuro, Tapio Tuomaala, Vesa Paloniemi, Tomi Rantala, Artem Lavrukov – Jaakko Prinkkilä.
Sarjaa suvereenisti johtava VIFK U aloitti ottelun varsin väkevästi. Ponnistus sai herätyksen peliin noin 10 minuutin pelailun jälkeen kun VIFK-hyökkääjä pääsi keskeltä läpiajoon. Ponnistuksen onneksi ratkaisuyritys meni kuitenkin niukasti ohi maalin.
VIFKin varsin nuori joukkue sai kuitenkin liikkeellään luotua painetta Ponnistuksen puolustusalueella ja onnistui myös maalinteossa kun ottelua oli pelattu 13 minuuttia. Lauri Pelanteri torjui oikealta tulleen kovan laukauksen, mutta ei ylettynyt liimaukseen. Ensimmäisenä reboundissa oli VIFK:n Jesper Engström, jolla oli varsin helppo työ siirtää pallo tyhjään maaliin, 0-1.
Kotijoukkue Ponnistus toipui VIFK:n vahvasta alusta varsin nopeasti. Oma peli lähti VIFK-maalin jälkeen paremmin pyörimään ja tilanteita alkoi syntyä myös vierasjoukkueen päätyyn. Ansaittu tasoitus syntyi viimein noin 35 peliminuutilla kun Artem Lavrukov juoksi oikealta puolustajien ohi maalintekoon. Kova laukaus ja pallo vasemman tolpan kautta maaliin muutti lukemat 1-1:een. Tauolle siirryttiin samoissa lukemissa.
Kuten ensimmäisellä puoliajalla niin myös toisella VIFK U lähti peliin kovalla karvauspelillä. Se hallitsi kenttätapahtumia selvästi puoliajan ensimmäiset 20 minuuttia ja pallo pyöri Ponnistuksen puolustusalueella. Kertaalleen tuon painostuksen aikana VIFK-hyökkääjä pääsi läpiajotilanteeseen Lauri Pelanteria vastaan. Nosto yli Laurin sekä myös maalin piti numerot tasalukemissa.
Ilmeisesti alun rynnistys vei energiat vierasjoukkueesta. Ponnistus puolestaan paransi omaa peliään ja pääsi otteluun paremmin mukaan. Ottelua käytiin tasavahvasti aina 80 minuutille saakka kunnes vierasjoukkue onnistui maalinteossa. Keskityspallo maalivahdin alueelle pomppi yllättäen VIFK:n Daniel Geisorille, joka viimeisteli varmasti 1-2 johto-osuman. Ponnistuksen puolustajien ja maalivahdin yhteispeli ei toiminut tilanteessa.
Ponnistus sai ottelun lopussa painetta VIFK:n puolustusalueelle, mutta enempää maaleja ei enää nähty. VIFK Utveckling vei täydet kolme pistettä Vaasaan lopputuloksella 1-2 (1-1). Pelitilanteisiin nähden tasapeli olisi ollut ehkä reilumpi lopputulos.
Ponnistuksen kevätkierroksen saldoksi muodostui viisi voittoa, kaksi tasapeliä ja neljä tappiota. Maalisuhde 28-16 on sarjan kolmanneksi paras. Syyskierros käynnistyy Ponnistuksen osalta jo tiistaina 6.7. jolloin Ponnistuksen vieraaksi Lapuan keskuskentälle saapuu FC Kiisto A-team. Joukkueiden keskinäinen ottelu toukokuun alussa päättyi värikkäiden vaiheiden jälkeen 1-0 Kiiston hyväksi. Nyt on siis revanssin paikka!
Ponnistus – VIFK Utveckling 1-2 (1-1)
0-1 Jesper Engström
1-1 Artem Lavrukov
1-2 Daniel Geisor