Ponnistukselle hieno kotivoitto
Ponnistuksen jalkapalloedustus palasi perjantaina voittokantaan kellistämällä Kaskisten IK:n ja Teuvan Pallon yhdistelmäjoukkue KaIK/TePan 4-2 (1-0). Ottelu pelattiin aurinkoisella Lapuan keskuskentällä.
Ponnistus aloitti ottelun taktiikalla 4-5-1: Lauri Pelanteri – Ville Kumara, Benjamin, Hannu Haapa-aho, Juha Haapa-aho – Hannu Huhtamäki, Tapio Tuomaala, Jouni Kortesniemi, Kari Winter, Veli-Matti Prinkkilä – Artem Lavrukov.
Ottelua oli pelattu vain kuusi minuuttia kun Ponnistuksen unkarilaistoppari Benjaminin pitkä kierteinen syöttö vapautti Artem Lavrukovin yksin läpi.
Nopeakinttuisen Artemin karkumatka päättyi kuitenkin hurjaan ilmalentoon kun KaIK/TePan maalivahti päätti pelata vastaantulossaan pallon sijasta miestä. Ottelun erotuomari tuomitsi tilanteesta pallon pilkulle ja antoi maalivahdilla vain varoituksen. Hannu Haapa-aho laukoi rangaistuspotkun tolppaan, mutta Tapio Tuomaala oli kärppänä paikalla ja siirsi kotijoukkueen 1-0 johtoon.
Ottelu eteni aika tasavahvasti. Ponnistus oli lähellä toista osumaa kun 16 peliminuutin kohdalla Lavrukov oli jälleen KaIK/TePa-puolustusta nopeampi ja laukoi pallon vain niukasti ohi maalin. Hetkeä myöhemmin myös Ponnistuksen puolustuspäässä tapahtui. KaIK/TePa-hyökkääjä pääsi yrittämään maalia läheltä, mutta Lauri Pelanterin taitava jalkatorjunta piti lukemat edelleen 1-0:ssa.
Tilanteita nähtiin molemmissa päissä. Kun ottelua oli pelattu noin 24 minuuttia löysi Benjaminin pitkä sivurajaheitto Tapio Tuomaalan vitosen viivalta. Ponnistus kapteenin nopea kääntölaukaus sujahti kuitenkin maalin yli. Vain hetki tästä ja KaIK/Tepan hyökkääjä laukoi pallon noin 10 metristä yli Ponnistus-maalin. Ottelun tauolle siirryttiin lukemissa 1-0.
Ottelun ensimmäinen puoliaika oli Ponnistuksen johtoasemasta huolimatta enimmäkseen KaIK/TePan hallintaa. Niimpä toisesta pelipuoliskosta voitiin odottaa Ponnistuksen kannalta haastavaa.
Ponnistus aloitti toisen puoliajan kuitenkin vahvasti. Pelikello näytti 48 minuuttia kun Kari Winter siirsi pallon Veli-Matti Prinkkilän esityöstä maaliin. Winterin hallittu nosto maalin kattoon ja KaIK/Tepa-maalivahdin ulottumattomiin siirsi numeroiksi jo 2-0. Ottelu oli mielenkiintoista katsottavaa – tilanteita syntyi molempiin päihin.
Ponnistuksen 3-0 johto-osumasta vastasi Artem Lavrukov, joka päätti pystyjuoksunsa tyylikkääseen laukaukseen – pallo sujahti vasempaan alanurkkaan ja KaIK/TePa-maalivahti oli voimaton. KaIK/TePa onnistui kuitenkin hieman myöhemmin 3-1 kavennuksessaan kun kaukolaukaus upposi 25 metristä Pelanterin käsien kautta vasempaan ylänurkkaan. Ottelua oli tuolloin pelattu 61 minuuttia. Ottelun 76 peliminuutilla Pelanteri veti kuitenkin pidemmän korren ja onnistui torjumaan KaIK/TePa-hyökkääjän läpiajon ja toisen maalin syntymisen.
KaIK/TePa painosti voimakkaasti ja Ponnistus pyrki säilyttämään johtoasemansa. Ottelun erotuomari näki ottelun 87 minuutilla rikkeen Ponnistuksen rangaistusalueella ja tuomitsi pallon pilkulle. KaIK/Tepan hyökkääjä laukoi pallon vasemman tolpan kautta verkkoon ja ottelun loppuun saatiin vielä aimo annos lisäjännitystä.
KaIK/TePa jatkoi painostusta ja loi vaarallisia tilanteita Ponnistuksen maalille. Painostuksesta huolimatta ottelun viimeinen maali oli kuitenkin Ponnistuksen hyökkääjä Artem Lavrukovin ja maalivahti Lauri Pelanterin käsialaa. Lavrukov pääsi yliajalla Pelanterin pitkästä avauksesta yksin läpi ja nosti pallon hallitusti yli vastaan tulleen KaIK/TePa-veskarin, 4-2.
Ottelu päättyi 4-2 (1-0) ja pisteet jäivät Lapualle. Ponnistuksen illan peliesitys oli useista loukkaantumisista ja muista poissaoloista huolimatta pirteä. Artem Lavrukov, Tapio Tuomaala ja Lauri Pelanteri olivat kotijoukkueen parhaimmistoa. Mainittava on myös, että Ponnistuksen valmentaja Olavi Linjamäki teki illan ottelussa odotetun paluun pelinurmille. Olke kirjautti itselleen ottelun lopusta peliaikaa 3 min ja 21 sekuntia.
Ponnistus – KaIK/TePa 4-2 (1-0)
1-0 Tapio Tuomaala
2-0 Kari Winter (Veli-Matti Prinkkilä)
3-0 Artem Lavrukov
3-1 KaIK/TePa-pelaaja
3-2 KaIK/TePa-pelaaja rp.
4-2 Artem Lavrukov (Lauri Pelanteri)