Ponnistukselle voitto Seinäjoella
Ponnistuksen edustusjoukkue matkasi perjantai-iltana Seinäjoelle otteluun Sisu-palloa vastaan. Joukkueiden kauden ensimmäinen kohtaaminen päättyi tasapeliin, mutta tällä kertaa Ponnistus taisteli täydet kolme pistettä.
Pakollisten poissaolojen ja loukkaantumisten vuoksi Ponnistus joutui lähtemään illan otteluun hivenen uudistuneella kokoonpanolla. Ville Kumara, Jouni Kortesniemi, Hannu Haapa-aho ja Tomi Rantala muodostivat puolustuslinjan Lauri Pelanterin vartioiman maalin eteen. Keskikentällä töitä paiskivat Artem Lavrukov, Eero Kivipuro, Tapio Tuomaala, Alexei Lazarev ja Kari Winter. Jaakko Prinkkilä pelasi yksin kärjessä hyökkääjänä.
Viime otteluissa erittäin vahvasti esiintynyt kotijoukkue Sisu-Pallo siirtyi ottelussa johtoon noin 25 peliminuutin kohdalla. Ottelun erotuomarin mukaan kotijoukkueen pelaaja kaadettiin virheellisesti Ponnistuksen rangaistusalueella. Tuomio oli rangaistuspotku, josta Sisu-Pallon Jukka Yli-Renko sijoitti pallon varmasti maalin oikeaan alanurkkaan, 0-1.
Vierasjoukkue Ponnistuksen peli ei oikein lähtenyt käyntiin Joupiskan tekonurmella ja Sisu-Pallo oli ottelussa jokseenkin niskan päällä. Ponnistuksen peliotteet kuitenkin paranivat ottelun edetessä. Tauolle siirryttiin lukemissa 1-0.
Toisella puoliajalla kentällä marssi kuin uudesti syntynyt Ponnistus. Vaikka ensimmäistä puoliaikaa hallitsi Sisu-Pallo, toista puoliaikaa mentiin Ponnistuksen komennossa. Ponnistuksen alakerrassa pallo alkoi pyöriä mukavasti ja tilanteita rakennettiin keskikentältä rauhallisesti kohti Sisu-Pallon maalia.
Ansaittu tasoitus syntyi näyttävän kuvion päätteeksi. Ponnistus lähti nopeaan vastahyökkäykseen vasemmalta laidalta. Eero Kivipuro syötti pallon laidalla pystyyn Kari Winterille, joka ajoi vauhdikkaasti kohti maalia. Karin tarkka poikittaissyöttö löysi maalin edestä Ponnistuksen Jaakko Prinkkilän, joka ohitti laukauksellaan Sisu-Pallon maalivahti Pasi Hunnakon. Ottelua oli tuolloin pelattu noin 60 minuuttia.
Maalin jälkeen Ponnistus sai entistä paremmin ottelun hallintaansa. Pallo alkoi pyöriä nätisti pelaajalta toiselle ja jokainen mies teki töitä hartiavoimin. Kun ottelua oli pelattu noin 70 minuuttia siirtyi Ponnistus ottelussa johtoon. Maali oli Prinkkilän veljesten käsialaa. Vaihdosta kentälle otetun Veli-Matin pystysyöttö vapautti pikkuveli-Jaakon läpiajoon. Jaakko kiersi kylmästi vastaantulleen maalivahdin ja sijoitti pallon jo toistamiseen maaliin, 1-2.
Ponnistuksen kolmatta maalia ei tarvinnut kauaa odotella. Rauhassa rakennettu hyökkäys tuotti Jaakko Prinkkilän vasemmalta vetopaikkaan. Kova laukaus oli jo menossa maalin, mutta Sisu-Pallon kenttäpelaaja torjui pallon kädellään maaliviivalta. Ottelun erotuomarilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tuomita Sisu-Pallon pelaajalle ulosajo ja Ponnistukselle rangaistuspotku. Ponnistuksen rankkarispesialisti Hannu Haapa-aho asteli pilkulle ja vei joukkueensa jo 1-3 johtoon.
Ponnistus pelasi ottelun lopun huolellisesti eikä Sisu-Pallolle tarjoutunut mahdollisuutta kavennusosumaan. Ottelu päättyi siis lopulta 1-3 (1-0). Nousu tappioasemasta voittoon tuli kovalla työnteolla. Ponnistus taisteli kentällä joukkueena ja tulos oli sen mukainen.
Sisu-Pallo – Ponnistus 1-3 (1-0)
1-0 Jukka Yli-Renko rp.
1-1 Jaakko Prinkkilä
1-2 Jaakko Prinkkilä
1-3 Hannu Haapa-aho rp.