Ponnistuksen voittokulku katkesi

Ponnistuksen jalkapalloedustus kohtasi tiistaina SuSi Young Boysin Huutoniemen nurmella Vaasassa. Illan ottelu tiedettiin vaikeaksi ja sellainen siitä myös muodostui. Ponnistus koki kauden ensimmäisen pistemenetyksensä ja joukkueen voittoputki tyssäsi kolmanteentoista otteluun. Huutoniemen nurmi oli varsin epätasainen ja se hankaloitti molempien joukkueiden pelinrakentelua.

Ponnistus aloitti ottelun pirteästi. Se hallitsi ja loi useita puolittaisia tilanteita vastustajan maalille pääasiassa keskityspalloilla. Varsin usein SuSi onnistui kuitenkin tukkimaan alakerran eikä Ponnistus päässyt keskityksistä todellisiin maalipaikkoihin.

SuSi pyrki läpi ottelun pääasiassa vastahyökkäyksillä maalintekoon. Ottelun alkuhetkillä kotijoukkueen liukas kärkimies pelattiin keskeltä läpiajoon, mutta Ville Tuomaalan oikea-aikainen vastaantulo ja torjunta piti kuitenkin numerot tasoissa. Hetkeä myöhemmin kotijoukkueella oli vielä loistopaikka siirtyä johtoon, mutta SuSi-pelaaja ehti valua paitsioon täysin avopaikassa. Ponnistuksen puolustuspelaaminen on ollut viime otteluissa kovin nihkeää. Puolustaminen on pehmeää eikä siihen osallistuta koko joukkueena.

Ensimmäinen puoliaika eteni Ponnistuksen hallitessa palloa, mutta joukkue ei onnistunut rakentamaan kunnon maalipaikkoja. Liian usein turvauduttiin epätasaisella kentällä pitkän pallon potkimiseen ja pelin rauhallinen rakentaminen puuttui.

Ensimmäisen puoliajan loppuhetkillä nähtiin kentän molemmissa päissä vielä pari todellista maalipaikkaa. Ponnistuksen Vesa Paloniemi harhautti puolustajan ja laukoi terävästi, mutta kotijoukkueen maalivahti onnistui torjumaan pallon kulmaksi. Kentän toisessa päässä SuSi-pelaajan laukaus muutti suuntaa pelaajamuurista ja ylitti jo Ponnistus-vahti Tuomaalan. Tällä kertaa pallo osui kuitenkin yläriman alareunaan ja palasi takaisin pelikentälle.

Toisella puoliajalla Ponnistus jatkoi painostamista kun taas SuSi keskittyi, ehkä hivenen väsyessä, yhä enemmän tiiviiseen puolustamiseen ja vastahyökkäyksiin. Ponnistuksen Ville Kumara sai toisen puoliajan alussa loistopaikan kun Juho Rinne pelasi kantapäällä vetopaikan aivan maalin eteen. Villen vasemman jalan laukaus suuntautui tällä kertaa kuitenkin ohi maalin.

SuSi sai toisen puoliajan aikana niin ikään muutamia maalipaikkoja lähinnä Ponnistus-pelaajien harhasyötöistä. Nopeat vastahyökkäykset päättyivät yleensä ohilaukauksiin melko kaukaa tai pienistä kulmista.

Ponnistuksen paras maalipaikka syntyi aivan ottelun loppuhetkillä. Tapio Tuomaala nousi Ville Suutalan keskityksessä korkeimmalle ja pääsi pukkaamaan aivan maalivahdin edestä. Tällä kertaa osuma palloon oli kuitenkin liian herkkä ja pusku meni ohi maalin. Molempien joukkueiden lukuisista maalipaikoista huolimatta ottelu päättyi 0-0 lukemiin.

Ponnistus ei saanut tänään itsestään parasta irti. Onneksi illan esitys riitti kuitenkin vieraspisteeseen. Perjantain 31.7. peli Ponnistus-.Fc Korshom/2  ei pelata. Korsholm luovutti ottelun, joten tulos 3-0 Ponnistukselle. Joukkueen seuraava peli pelataan ensi tiistaina 4.8 vieraissa SIK-Ponnistus. 
SuSi YB – Ponnistus 0-0 (0-0)

--