Ponnistuksen voittoputki sai jatkoa

Jalkapallon Nelonen NuPa – Ponnistus 1-2 (0-0).   Ponnistus haki vieraspisteet Nurmosta maalien 1-2(0-0). NuPan kotikentällä oli lapualaisilla enemmistö niin katsomossa kuin kentällä, sillä erotuomarikolmikostakin kaksi oli Lapuan Erotuomarikerhosta.

Ottelun alku oli kotijoukkueen hienoista hallintaa. Vähitellen myös Ponnistus pääsi otteluun mukaan ja joukkue otti ottelun hallinnan. Molemmilla joukkueilla oli omat paikkansa enimmäisellä puoliajalla, mutta maalit jäivät puuttumaan. Puoliajalle siirryttiin maalittomassa 0-0 tilanteessa.

Toisella puoliajalla Ponnistus iski kaksi maalia pienen ajan sisällä. Ensin 53 minuutilla 0-1 Jussi Laapion toimesta ja vain kaksi minuuttia myöhemmin 55 minuutilla Tuomas Linjamäki vei Ponnistuksen johtoon 0-2. NuPan Teemu Kukilan kavennus 1-2 syntyi ottelun 65 minuutilla. Ottelun lopussa Ponnistuksen maalivahti Juha Mäki teki pari tärkeää torjuntaa ja näin kaikki kolme pistettä matkasivat Lapualle.

-Tämä oli meille vaikea peli, iso ja pehmeä kenttä tuotti meille hankaluuksia. Varsinkin syötöt eivät tahtoneet mennä omille ja kenttä vei mehut miehiltä. Maalipaikkoja meillä oli useampaankin maaliin. Ansaittu voitto meille, tiivisti valmentaja Olavi Linjamäki.

Voitolla Ponnistus nousi sarjataulukossa jo toiseksi 12 pisteellä, sarjan johdossa 13 pisteellä majailee Korsnäss FF. Seuraava koitos joukkueella on ensi perjantaina 3.6. klo 19.00 Lapuan keskuskentällä, kun vastaan asettuu Kungliga Wasa C.F. Vaasasta.

Ottelun pöytäkirja.

--