Ponnistus jatkaa cupissa

Ponnistuksen futsaledustus otti lauantaina 5-2 (1-1) voiton Seinäjoen futsalvaltikkaa hallussaan pitävästä, FC Seinäjoesta. Kyseessä oli vuoden 2011 Futsal Cupin ensimmäisen kierroksen ottelu. Voiton myötä Ponnistus eteni cupin toiselle kierrokselle.

Ponnistus ja FC Seinäjoki kohtasivat toisensa cupissa myös viime kaudella. Tuolloin kolmannen kierroksen ottelussa Ponnistus hoiteli FC Seinäjoen vieraskentällä näytöstyyliin lukemin 2-9. Tuosta tuloksesta huolimatta oli selvää, että tämän vuoden cup-ottelussa Ponnistus ei pääse helpolla. Viime kaudellahan FC Seinäjoki voitti piirin kakkosdivarin ja koki runkosarjassa tappion vain kahdesti.

Ponnistus oli valmistautunut otteluun hyvin ja se näkyi kentällä heti alkuminuuteista lähtien. Joukkue hallitsi tasaista ottelua ja loi maalipaikkoja tasaiseen tahtiin. Painostus ja tilanteiden luonti tuotti tulosta jo kolmannella peliminuutilla, kun Jouni Kortesniemi päätti oikean laidan nousunsa tarkkaan laukaukseen, 1-0.

FC Seinäjoen vastaus tuli kuitenkin jo parin minuutin kuluttua, kun pelaajavalmentaja Petri Hutun laukoma pallo löysi tiensä Ponnistuksen maaliin. Enempää maaleja ei ensimmäisellä puoliajalla nähty, joten tauolle siirryttiin tilanteessa 1-1.

Toisella puoliajalla FC Seinäjoki aloitti vahvasti ja onnistui maalinteossa jo puolentoista minuutin pelin jälkeen. Maali syntyi kulmatilanteesta, jossa Petri Huttu oli unohdettu alimpana miehenä liian vapaaksi. Hutun laukaus ohitti pelaajamuurin ja painui verkkoon, 1-2.

Ponnistuksen tappioasemaa kesti noin viisi minuuttia kunnes joukkue onnistui tasoittamaan ottelun. Eero Kivipuron ja Samuli Mäenpään yhteispeli toimi ja Mäenpää viimeisteli lähilaukauksella tilanteen 2-2:een. Tasalukemissa edettiinkin sitten noin kahdeksan minuuttia, kunnes Ponnistus siirtyi ottelussa johtoon. Ottelun viides maali syntyi vapaapotkusta, kun Benjamin Becsein voimapotku löysi aukon vierasjoukkueen pelaajamuurista, 3-2. FC Seinäjoen maalivahti ei kyennyt torjuntaan, sillä pelaajamaski oli kohdallaan.

Ottelun lopussa FC Seinäjoki haki tasoitusta viidellä kenttäpelaajalla ja tyhjällä maalilla. Tuo kostautui kuitenkin nopeasti, sillä Ponnistuksen Artem Lavrukov sijoitti syötönkatkon päätteeksi pallon omalta kenttäpuoliskolta vastustajan maaliin, 2-4. Ottelun viimeisellä minuutilla Ponnistus kaunisteli vielä lukemat 5-2:een, kun Benjamin Becsei pääsi Jukka Ranta-Maunuksen syötöstä sijoittamaan pallon tyhjään maaliin.

Pelaajapoissaoloista huolimatta Ponnistus oli ottelussa iskukykyinen. Joukkue hallitsi kenttätapahtumia ja loi vastustajaansa enemmän maalipaikkoja.

Ponnistus kohtaa cupin toisella kierroksella jyväskyläläisen Liikunnan Riemun (FC Liikunta). Joukkueet kohtasivat toisensa myös viime vuoden cupissa. Tuolloin cupin neljännen kierroksen ottelu päättyi Ponnistuksen hyväksi 5-2 (2-0). Tulevan cup-ottelun peliareena on Lapuan urheilutalo, pelipäivä ei ole vielä tiedossa.

Ponnistus – FC Seinäjoki 5-2 (1-1)
1-0 Jouni Kortesniemi
1-1 Petri Huttu
1-2 Petri Huttu
2-2 Samuli Mäenpää (Eero Kivipuro)
3-2 Benjamin Becsei
4-2 Artem Lavrukov
5-2 Benjamin Becsei (Jukka Ranta-Maunus)

Ponnistus: Niko Pohjasmäki, Hannu Haapa-aho (c), Samuli Mäenpää, Eero Kivipuro, Benjamin Becsei, Artem Lavrukov, Kari Winter, Jukka Ranta-Maunus, Jouni Kortesniemi, Janne Kangasluoma, Jarkko Hulkko, Toni Winter.

FC Seinäjoki: Jarkko Orava, Atte Tervasmäki, Pasi Hunnakko, Marko Salimäki, Jukka Yli-Renko (c), Miika Asunmaa, Samir Bourossi, Petri Niemi, Petri Huttu.

--