Ponnistus kaatoi Black Islandersin Suomen Cupissa
Ponnistuksen jalkapalloedustus matkasi perjantaina 17.4. Vaasaan Suomen Cupin toisen kierroksen otteluun, jossa vastaan asettui kuutosdivisioonan Black Islanders. Ottelu oli molemmille joukkueille ensimmäinen tämän vuoden Suomen cupissa sillä joukkueet etenivät hyvällä arpaonnella suoraan cupin toiselle kierrokselle. Sepänkylän hiekkakenttä oli hyvässä pelikunnossa illan ottelussa.
Ponnistus aloitti ottelun vahvasti lievästä vastatuulesta huolimatta, se loi heti alkuun hyviä painostusjaksoja vastustajan päätyyn. Ottelun ensimmäinen maali nähtiin noin puolen tunnin pelin jälkeen kun Vesa Paloniemi vastaanotti pallon noin 18 metrissä, kääntyi, katsasti tuulen suunnan ja sijoitti pallon vastustamattomasti oikeaan alakulmaan 0-1. Kotijoukkue Black Islanders pyrki lähinnä vastahyökkäyksillä Ponnistuksen maalille. Joukkueen paras tilanne syntyi kun sen vasenlinkki laukoi pallon voimakkaasti noin 30 metristä kohti Ponnistus-maalia. Ponnistuksen maalivahti Ville Tuomaala onnistui kuitenkin nipin napin nyrkkeilemään pallon kulmaksi. Tauolle siirryttiin tilanteessa 0-1.
Toinen puoliaika kulki samaan malliin kuin ensimmäinenkin. Ponnistus hallitsi kenttätapahtumia ja esti vastustajan pääsyn omalle maalilleen. Ottelun toinen maali nähtiin kun Ponnistuksen Vesa Paloniemi oli jätetty täysin vapaaksi kulmatilanteessa. Hyvä kulmatarjoilu Vesan pipoon tuotti tilanteeksi jo 0-2. Tässä vaiheessa kotijoukkue Black Islanders lisäsi selvästi hyökkäyspeliään mikä avasikin Ponnistukselle tilaisuuden useamman maalin tekoon. Ponnistuksen Juho Rinne kiersi vastustajan aivan päätyrajan tuntumassa, eteni maalille ja sijoitti pallon verkkoon ohi hölmistyneen kotiveskarin. Kotijoukkueen pelaajat osittain protestoivat tilannetta, koska näkivät pallon ylittävän päätyrajan. Ottelun erotuomari ei kuitenkaan ollut samaa mieltä ja vihelsi numeroiksi 0-3. Ottelun viimeinen maali syntyi noin 80 minuutin kohdalla kun Vesa Paloniemi pääsi hyvän syöttöpelin seuraksena sijoittamaan pallon lähes tyhjään maaliin ja sinetöi hattutemppunsa.
Ottelu päättyi 0-4 (0-1). Ponnistuksen koko joukkue pelasi kurinalaisesti ja oli selvästi halukas jatkamaan cupin kolmannelle kierrokselle. Vesa Paloniemen hattutemppu kertoo, että miehen maalinälkä on ennallaan. Ponnistuksen cup-taival jatkuu kun kolmannella kierroksella vastaan asettuu kolmosdivarin VPS-j. Ottelu pelataan Liuhtarin hiekalla.
Black Islanders – Ponnistus 0-4 (0-1)
0-1 Vesa Paloniemi (syöttäjä?)
0-2 Vesa Paloniemi (Ville Luomala)
0-3 Juho Rinne
0-4 Vesa Paloniemi (syöttäjä?)