PONNISTUS KOTIVOITTOON
Ponnistus aloitti Nelosen kotipelit voitolla perjantaina Lapualla
Voitto tuli selvästi Kaskö IK:sta maalein 3 – 0 (0 – 0).
Avauskierroksella Joszef Tothin valmentama Kaskö IK voitti FC Kuffenin 1-0, kun taas Olavi Linjamäen lutsaama Ponnistus hävisi vieraissa Sisu-Pallolle 4-0. Ottelun alku viivästyi 20 minuuttia, sillä edellinen juniori ottelu alkoi myöhässä. Ensinmäiseen kotiotteluun maalin suulle asteli A-junioriden Juho Kuivila. Ottelu oli heti alusta kotijoukkueen hallinassa ja joukkueella oli heti muutamia maukkaita maalipaikkoja. Vajaa 10 minuutin kohdalla Ponnistus teki maalin, joka hylättiin paitsiona. Kotijoukkueen hallinnasta huolimatta maali jäi ensinmäisellä puoliajalla tekemättä ja tauolle siirryttiin tilanteessa 0-0.
Toisen puoliajan kahdeksannella minuutilla Jussi Takalan hieno kaukolaukaus vastapallosta painui oikeaan alanurkkaan ja Ponnistus siirtyi ansaittuun 1-0 johtoon. Hetki myöhemmin Artem Lavrukov teki maalin, joka hylättiin paitsiona. Ottelun 78 minuutilla vaihdosta kentälle tullut Juho Himanka teki jo minuutin kentällä olon jälkeen tilanteeksi 2-0 ja kolme minuuttia ennen täyttä aikaa Artem Lavrukov viimeisteli loppulukemat 3-0.
Kotijoukkueen parasta esitti keskikentän Tuomas Linjamäki, joka jakoi hienoja syöttöjä. Myös Henri Hovila, Alexey Lavrukov liikkuivat laajalla säteellä. Maalissa Juho Kuivila esitti pari hyvää torjuntaa, muuten Juho pääsi ottelussa helpolla. Erotuomari Markku Puolijoki tuomitsi ottelun tyylikkäästi ja jakoi vieraille kaksi varoitusta. Ensi maanantaina Ponnistus kohtaa vieraissa FC Kuffenin.