Ponnistus päätti kauden palkitsemisjuhlaan

Lapuan Ponnistus vietti jalkapallokauden 2023 päätöstilaisuutta lauantaina Lapuan nuorisotalolla. Tilaisuuden avasi seuran puheenjohtaja Ari Tuurinmäki. – Liikkuminen on lapselle ja nuorelle ehtymätön ilon ja elämysten lähde – liikunta onkin lasten ja nuorten suosikkiharrastus. Liikkumisen perustaidot on opittava lapsena ja liikunnan myönteisten terveysvaikutusten perusta luodaan jo varhaislapsuudessa, liikkuva lapsi liikkuu aikuisenakin. Joka kolmas lapsi liikkuu seurassa, joita Suomessa toimii yli 7300. Urheiluseuroissa on yli 500 000 isää, äitiä ja seura-aktiivia, jotka tekevät vapaaehtoistyötä. Seurat ovat keskeisessä asemassa suomalaisessa liikuntakulttuurissa. Ennen kaikkea lasten ja nuorten liikuttajina ja liikuntaan sosiaalistajina seurojen rooli on nykytilanteessa jokseenkin korvaamaton, totesi Tuurinmäki.

– Tämä jalkapallokausi on nyt päätöksessä. Sarjassa ja turnauksissa pelasi kolme juniorijoukkuetta sekä miehet Vitosessa. Lisäksi seurassa toimi naisten höntsäfutisryhmä. Juniorijoukkueet pelasivat piirisarjan lisäksi harrasteliigaa, joka tarjosi tasaisia pelejä kaikille. Juniorit osallistuivat lisäksi Messu Cupiin ja SJK:n turnaukseen Kuortaneella sekä jo toistamiseen harrasteliigan päätösturnaukseen Pajulahdessa. Kausi sujui hyvin ja iloinen olen kauden uusista pelaajista ja valmentajista. Haluankin kiittää omasta ja seuran puolesta kaikkia pelaajia ja seuratoimijoita, joiden panos on ollut todella tärkeä, kehui Tuurinmäki.

Tilaisuudessa palkittiin kaikki kauden aikana mukana oleet pelaajat. Erikoispalkinnot saivat P9: Niilo Salo, Veikko Mäki-Fossi ja Janna Lammi, P12: Lenni Kotamäki, Luukas Norrena ja Saneri Koivisto, P13: Nando Bäcklund, Juho-Eelis Peltola ja Topi Keskinen. Aatun pokaalin sai Julia Muilu ja seuran lupaavin junioripalkinnon pokkasi maalivahti Paavo Kilpelänaho. Ensimmäisen kerran jaettu Jussi pystin sai P9 joukkueen valmentaja Hermanni Suvanto. Palkinnon lahjoitti seuran kuntojaosto, joka toiveesta palkinto jaetaan vuosittain juniorijoukkueen taustahenkilölle. Palkinnon nimi tulee Jussien (Paavolan Jussi ja Prinkkilän Jussi) pitkästä ja asiokkaasta toiminnasta seuran jalkapallon parissa.

Joukkueiden valmennuksesta vastasivat Milla Hakola, Netta Nyrhilä, Hermanni Suvanto, Seppo Hakola, Jani Junno, Ville Murtokangas, Miika Paloniemi, Mika Haapa-aho ja Ari Tuurinmäki.

P9

P12

P13

Paavo Kilpelänaho, Hermanni Suvanto ja Julia Muilu.

--