PONNISTUS PALKITSI JALKAPALLOILIJAT

Ponnistuksen jalkapallokauden päätöstilaisuus pidettiin koronasta johtuen pienemmissä puitteissa kuin normaalisti, lisäksi tilaisuus oli porrastettu. Itse jalkapallokausi oli alkuvuoden keskeytyksessä ja kausi käynnistyi uudelleen toukokuun loppupuolella. Kesän pelit saatiin vietyä hyvin läpi, tosin miesten Nelonen pelattiin ainaoastaan yksinkertaisena sarjana. Uutena kesässä oli TUL:n Pohjanmaan piirin pilottihanke P11 harrastesarja, lasten ja nuorten jalkapallossa tapahtuvan drop outin ennaltaehkäisemiseksi. Viiden joukkueen turnauskiertue (Ponnistus, Sisu, SJK, KuRy, SoPs) päättyi OmaSP Stadionilla pelattuun turnaukseen. Sarja nähtiin pelaajien loistavia suorituksia, tasaisia otteluista ja ilon tunteita. Tästähän juniorijalkapalloilussa tulisi olla kyse, eikö vain ?, totesi  seuran puheenjohtaja Ari Tuurinmäki  ja kiitteli lopuksi kuluneesta kesästä niin lasten ja nuorten vanhempia kuin valmentajia ja huoltajia.

Ponnistus palkitsi kaikki kauden aikana mukana olleet ja pelanneet jalkapalloilijat. Miesten edustusjoukkue pelasi Nelosessa. Juniorijoukkueita kesän aikana neljä pelasi piirin sarjoissa ja lisäksi seuralla oli jalkapallon pallokoulu. Seuran lupaavimmaksi junioriksi valittiin P13 joukkueesta Jami Kuivila. Aatun pystin sai P11 joukkueen Atte Takamäki.

Jaoston kiertopokaali myönnettiin tänä vuonna Milla ja Seppo Hakolalle, jotka ohjasivat pallokoululaisia sekä hoitivat miesten jalkapallopelien lipunmyynnin. Joukkuepalkinnot saivat P9: Nuutti Haapa-aho ja Roope Puikkonen.  P11: Matti Kanervikkoaho ja Pessi Kivisaari. P13: Veeti Kurkimäki ja Topi Keskinen. T15: Jessika Väänänen ja Ilona Perälä.

Joukkueita valmensivat kaudella 2020: Pallokoulu: Milla ja Seppo Hakola. P9: Juha Haapa-aho ja Ari Tuurinmäki. P11 ja P13 Ari Tuurinmäki, Seppo Hakola ja J-P Kujanpää. T15-14; Pekka Rintasalo.

JALKAPALLON MIESTEN EDUSTUSJOUKKUE PALKITTIIN

Myös miesten Nelosen edustusjalkapallojoukkue päätti kautensa.  Kauden päätöstilaisuudessa palkittiin vuoden pelaajana Juuso Niemeläjaoston pokaalilla Artem Lavrukov, vuoden tulokas Veeti Mäenpää ja kauden maalintekijänä Jussi Laapio (6 maalia). Olavi Linjamäen valmentama joukkue oli Nelosessa hienosti kuudes 16 pisteellä.

Jami Kuivila ja Atte Takamäki

Juuso Niemelä, Veeti Mäenpää, Artem Lavrukov ja Jussi Laapio

Milla ja Seppo Hakola

--