Seura palkitsi jalkapallojuniorit
“Kuljetan palloa, tuntuu kuin se olisi liimattu jalkaani, vastaan tulee pakki,siirrän vartaloa hiukan vasemmalle, sitten oikealle, pakki horjahtaa ratkaisevan puolentoista sekunnin ajaksi, jatkan kohti maalia, rangaistuspilkun kohdalla aavistan liukutaklauksen ja hyppään puoli metriä ilmaan ja pakki liukuu nurmea pitkin altani, enää vastassa on maalivahti, jalat ja kädet harallaan kuin suuri hämähäkki, olen laukaisevani oikean jalan sisäsyrjällä oikealle, mutta viime vaiheessa käännän jalkaa sen verran, että potku lähtee roikkuna maalivahtin yli vasempaan ylänurkkaan. Näen miten pallo kaartuu vapaasti ja kauniisti, kenenkään häiritsemättä, verkon syleilyyn. Nostan käteni pystyyn ja katson ympärilleni, 50 000 ihmistä on kanssani samaa mieltä; yksi historian kauneimmista maaleista on syntynyt. Herään maailman tavallisimmasta unesta. Miljoonat jalkapallonpelaajat ovat nähneet saman unen, ehkä sinäkin. ” Tällä Kari Hotakaisen futisnovellin lainauksella avasi Ponnistuksen puheenjohtaja Ari Tuurinmäki seuran jalkapallojunioreiden kauden päätöstilaisuuden.
Kesän pelit saatiin vietyä hyvin läpi, lisäksi kesän aikana Ponnistus osallistui TUL:n Pohjanmaan piirin järjestämään Harrasteliigaan kahdella joukkueella, jossa pelattiin kaikkiaan kaksitoista turnausta ympäri maakuntaa. Harrasteliigan tärkein tehtävä on tarjota tasaisia pelejä, elämyksiä, kokemuksia, onnistumisia ja tunteita kauden aikana. Siinä joukkueet ovat onnistuneet yhdessä valmentajien kanssa erinomaisesti. Kaikkien kolmen sarjan Harrasteliiga päättyi OmaSP Stadionilla pelattuun turnaukseen, mikä oli kokemus varmaankin kaikille pelaajille, totesi Ari Tuurinmäki ja kiitteli lopuksi kuluneesta kesästä niin lasten ja nuorten vanhempia kuin valmentajia ja huoltajia.
Ponnistus palkitsi kaikki kauden aikana mukana olleet ja pelanneet juniorijalkapalloilijat. Juniorijoukkueita kesän aikana kolme pelasi piirin sarjoissa, P14 seuralla oli yhteisjoukkue Sisun kanssa ja lisäksi seuralla oli jalkapallon pallokoulu ja tyttöjen harrasteryhmä. Seuran lupaavimmaksi junioriksi valittiin P12 joukkueesta Atte Takamäki. Aatun pystin sai P10 joukkueen Topi Keskinen.
Joukkuepalkinnot saivat P8: Siiri-Amalia Suvanto, Aarne Panula ja Lenni Mäkinen. P10: Nuutti Haapa-aho, Santeri Koivisto ja Luukas Norrena. P13: Jyri Kujanpää ja Anton Huopaniemi.
Joukkueita valmensivat kaudella 2021: Pallokoulu: Milla ja Seppo Hakola. P8: Tomi Halmesmäki ja Ari Tuurinmäki. P10 Ari Tuurinmäki. P12: Ville Takamäki, J-P Kujanpää ja Janina Mäenpää. P14; Seppo Hakola ja Tytöt; Pekka Rintasalo.