Vellun maalilla pisteet

Ponnistus-SuSi YB 1-0 (0-0).

Syyskierroksen ensimmäisessä Nelosen kotiottelussa  Lapuan Ponnistuksen jalkapallon edustusjoukkue kohtasi tiistaina Lapuan keskuskentällä vaasalaisen Suvilahden Sisun.

SuSi Young Boys on sarjassa tällä hetkellä putoamisviivan alapuolella ja taistelee sarjapaikasta. Ponnistus janosi ottelusta revanssia, sillä joukkue hävisi Vaasassa kauden avauspelin maalein 4-2.

Päivän sateet olivat tehneet kentästä märän ja liukkaan, joten pelissä ei hienouksia nähty. Ponnistus loi heti alkuminuuteilta hyviä tilanteita vieraiden maalinedustalle, mutta maalipaikosta huolimatta tauolle mentiin maalittomassa 0-0 tilanteessa. Toinen puoliaika oli ensimmäisen toisinto. Ponnistus loi tilanteita, mutta maanteko oli edelleen vaikeaa. Topias Mäen saksipotkun vasemmasta alanurkasta nappasi vieraiden erinomaisesti koko ottelun pelannut maalivahti Jukka Pylvänen. Minuutti ennen täyttäaikaa Tuukka Hiltusen upea laukaus 25 metristä oli lähellä painua vasempaan ylänurkaan, mutta pystytolppa oli vieraiden pelastus.

Ottelun ratkaisu tuli lisäajalla 93. minuutilla, kun vaihdosta kentälle tullut Veli-Matti “Vellu” Prinkkilä siirsi maalinedustalta pallon maaliin ja Ponnistuksen 1-0 voittoon. Ponnistukselle kauden yhdeksäs voitto ja joukkue jatkaa sarjakakkosena 27. pisteellä.

– Parempi joukkue voitti, vieraiden maalivahti pelasi huippuottelun ja piti joukkuetta pystyssä. Me loimme paljon maalipaikkoja, palloa vaan ei meinattu saada verkon perille. Onneksi “Vellu” Prinkkilä onnistui maalissa ja pisteet jäi Lapualle. Vellu on ratkaissut muutaman pelin näillä loppuhetken maaleilla. Tänään oli huonot olosuhteet jalkapallolle ja kentällä piti olla tosi varovainen ja siinä meidän puolustus onnistui hyvin, totesi tyytyväinen valmentaja Olavi Linjamäki.

Ponnistus yrittää saalistaa seuraavaksi vieraspisteitä ensi viikon perjantaina 22.7. sarjajumbo PUS:ilta (Vaasa). Seuraava kotipeli on perjantaina 29.7, kun Ponnistus saa vieraita Kaskisista. Ponnistus – Kaskö IK pe 29.7. klo 19.00 Lapuan keskuskentällä.

Tervetuloa kannustamaan Ponnistus voittoon !

Sarjataulukko , Linkki tästä

DSC_0274DSC_0272DSC_0259 DSC_0263DSC_0277

--