Ponnistus taipui tasuriin

Ponnistuksen futsaledustus ei ollut parhaimmillaan lauantaina pelatussa futsalin kakkosdivarin sarjaottelussa. Joukkue hallitsi Alavuden Kunto-Lutrassa pelattua ottelua selvästi, mutta ei kuitenkaan onnistunut maalinteossa riittävän tehokkaasti. Kotijoukkue APV nousi ottelun lopussa viidellä kenttäpelaajalla 4-4 tasapeliin.

Ottelu alkoi Ponnistuksen kannalta vahvasti ja se onnistui luomaan maalipaikkoja tasaiseen tahtiin. Ensimmäisen maali nähtiin kuitenkin vasta kymmenen minuutin pelin jälkeen, kun Jukka Ranta-Maunus sai tilaa APV-maalin edessä ja laukoi pallon APV-maalivahdin längistä verkkoon, 0-1.

Seuraava maali syntyi jo ajassa 12:30 kun Ponnistuksen Kari Winter laukoi Tuomas Linjamäen syötöstä Ponnistuksen jo 0-2 johtoon. Näissä numeroissa ei kuitenkaan päästy tauolle, sillä APV onnistui iskemään yhden maalin ensimmäisen puoliajan harvoista maalipaikoistaan. Ponnistuksella oli paikkoja huomattavasti useampaankin maaliin, joten taukolukemat 1-2 mairittelivat kotijoukkuetta.

Kotijoukkue APV:n taukopalaveri oli ilmeisen onnistunut sillä kentällä asteli toisella puoliajalla aivan uudestisyntynyt ryhmä. Ponnistus tosin vielä hallitsi kenttätapahtumia ja onnistui lisäämään johtoaan ajassa 24:17, kun oivalla pelipäällä ollut Kari Winter viimeisteli jo illan toisen osumansa. Toisella puoliajalla ottelua käytiin ensimmäisestä puoliajasta poiketen molemmissa kenttäpäädyissä ja myös APV onnistui luomaan maalipaikkoja.

Ponnistus sortui ottelussa ainakin osittain siihen virheeseen, että se alkoi varmistelemaan ja jarruttelemaan lievässä johtoasemassaan. Tämän jälkeen joukkueen peli ei ollut enää sitä tuttua ja turvallista pallorulettia vaan enemmänkin hermostunutta pelivälineen hautomista. Ketjukoostumusten muuttaminen kolmen vaihtopelaajan kautta saattoi myös osaltaan vaikeuttaa pelin haltuunottamista.

Ei voi kuitenkaan väheksyä asennetta, jolla APV pelasi ottelun toisella puoliskolla. Joukkue onnistui parantamaan selvästi ensimmäisen puoliajan tasostaan ja nousemaan tappioasemasta lopulta tasoihin. Joukkue kavensi ottelun 2-3 lukemiin ajassa 27:52 ja tasoitti 3-3:een kun ottelua oli käyty 36:20. Ponnistuksen Kari Winter vei kuitenkin hetkeä myöhemmin Ponnistuksen johtoasemaan viimeistelemällä illan kolmannen maalinsa ja siis hattutempun! Harmittavasti tuo maali ei kuitenkaan riittänyt voittoon.

APV otti heti takaiskumaalin jälkeen maalivahdin pois ja pelasi minuutin verran ylivoimalla. Kertaalleen Ponnistuksen maalivahti Ville Tuomaala pääsi kokeilemaan puolipompusta sijoitusta tyhjään maaliin, mutta pallo kiersi harmittavasti puoli metriä tyhjän APV-maalin ohi. APV sai YV-maalinsa luotua kun pallo pelattiin oikealta laidalta nopeasti maalin eteen liukuneen APV-pelaajan jalkaan, 4-4. Ponnistus haki vielä minuutin ajan raivoisasti johto-osumaa, jota kuitenkaan ei enää nähty. Ottelu päättyi 4-4 tasuriin.

Paremmalla viimeistelyllä voitto olisi ehdottomasti ollut otettavissa. Ponnistuksen maalintekoratkaisut etenivät usein liian lähelle APV-maalia ja sen erinomaisesti pelannutta maalivahtia. Toki APV oli monessa tilanteessa myös onnekas, sillä pallo pomppi useammin kuin kerran joukkueen maaliviivalla. Pelitilanteisiin nähden kummastuttaa, että Ponnistus pelasi ottelun viimeiset kymmenen minuuttia virhesaldo täynnä ja ansaitsi koko ottelussa tuplamäärän virheitä kotijoukkueeseen verrattuna.

Ponnistuksen kausi jatkuu seuraavaksi kahdella kotiottelulla. Ensi perjantaina 9.12. klo 21 joukkue kohtaa viime kaudella Ponnistuksen edestä kolmosdivarin voittaneen Vaasa Vencedorin (ent. FC Sport Vencedor). Sunnuntaina 11.12. klo 10:30 vastaan asettuu puolestaan sarjan ennakkosuosikkeihin lukeutuva ja kolmella voitolla kauden aloittanut FC Web-Jussi. APV-pelissä kauden ensimmäisen pistemenetyksen kärsinyt Ponnistus tulee varmasti nostamaan tasoaan.

APV – Ponnistus 4-4 (1-2)
10.31 0-1 Jukka Ranta-Maunus (Kalle Taimi)
12:30 0-2 Kari Winter (Tuomas Linjamäki)
16.10 1-2 APV-pelaaja
24:17 1-3 Kari Winter
27:52 2-3 APV-pelaaja
36:20 3-3 APV-pelaaja
37:56 3-4 Kari Winter (Tuomas Linjamäki)
39:02 4-4 APV-pelaaja

Ponnistus: Ville Tuomaala mv., Hannu Haapa-aho (c), Miika Korpela, Kari Winter, Tapio Tuomaala, Jukka Ranta-Maunus, Tuomas Linjamäki, Artem Lavrukov, Kalle Taimi, Jouni Kortesniemi, Jaakko Prinkkilä, Benjamin Becsei.

Sarjataulukko
Otteluohjelma
Pistepörssi

--