Ponnistus täyttää tänä vuonna 90 vuotta

Urheiluseuramme täyttää tänä vuonna 90-vuotta  ja sitä on tarkoitus juhlistaa pitkin vuotta erilaisilla tapahtumilla.Kuluneista vuosikymmenistä on tulossa myös kirja kuluvan vuoden loppupuolella jossa seuran historiaa ja toimintaa on tarkoitus esitellä.

Seurassamme toimi nykyisin yhdeksän jaostoa ja lajien parissa satoja urheilun ja kuntoliikunnan ystävää.Valtakunnallisesti menestyneimpinä ovat esiintyneet Ponnistuksen voimamiehet jotka ovat saavuttaneet MM, EM, PM ja SM-mitaleja niin Suomen Voimapunnerrus kuin Suomen Voimanostoliiton järjestämissä kilpailuissa.Juhla-ja urheiluvuonna 2020 seura panostaa urheiluharrastuksiin eri lajeille ja ikäryhmille.

Urheilutoiminta tarvitsee jatkossakin toiminnan läpiviemiseksi niin taloudellista apua yritysten sekä muiden tukijoiden muodossa kuin myös aktiivisia toimijoita eri lajien parissa aina valmentajista,huoltajista,varainkeräyksistä vastaavista itse urheilijoihin. Ilman näiden kaikkien  tahojen mukanaoloa ei urheiluharrastus olisi mahdollista näin laajalti mitä se on tänä päivänä.Siitä kuulu suuri kiitos kaikille mukanaolijoille.Ponnistus toivottaakin näin uuden vuosikymmenen alkaessa myös uusia toimijoita sekä urheiluharrastajia mukaan viettämään reipasta ja liikunnalista juhlavuotta 2020 !

 

--