Ponnistus varmisti sarjavoiton

Ponnistuksen jalkapalloedustus kykeni maanantai-iltana vain tasapeliin pirteästi esiintynyttä Tervalaakson Terästä vastaan. Ponnistuksen peliesitys  oli etenkin ensimmäisen puoliajan osalta varsin ponneton. Tasapelipiste riitti kuitenkin sarjavoiton varmistamiseen.

Illan ottelu alkoi Tervalaakson Teräksen hallinnassa. Vierasjoukkue TeTe lähti otteluun selvästi taistelevammalla asenteella ja se loikin heti pari vaarallista läpiajotilannetta, jotka pysähtyivät kuitenkin Ponnistuksen maalivahti Niko Pohjasmäen näyttäviin torjuntoihin.

Ponnistus ei saanut omaa syöttöpeliään kulkemaan ja niinpä vierasjoukkue TeTe käytti lopulta tilanteen hyväkseen. Teräksen hyökkääjä Toni Stenman pääsi läpiajoon ja viimeisteli varmasti ottelun ensimmäisen maalin, 0-1. Ottelua oli tuolloin pelattu vasta noin 15 minuuttia.

Avausmaalin jälkeen Ponnistus sai paremman otteen pelistä ja alkoi hallita kenttätapahtumia. Joukkue loi useita hyviä maalipaikkoja, mutta viimeistelyssä ei ollut onnea mukana. TeTen maalivahti tuntui olevan aina pallon edessä. Ottelun tauolle siirryttiin lukemissa 0-1.

Toisella puoliajalla Ponnistus paransi otteitaan ja alkoi dominoimaan kenttätapahtumia. Koko ensimmäisen puoliajan kateissa ollut syöttöpeli alkoi vihdoinkin toimimaan ja TeTe-maalilla alkoi olla säpinää.

Lukuisten läheltä piti -tilanteiden päätteeksi pallo löysi lopulta tiensä TeTen maaliin. Vaihdosta peliin tullut Teemu Vilppola jatkoi Juha Kivikankaan keskityspallon päällään yli TeTe-maalivahdin. Irtopalloon ryminällä tullut Juho Rinne voitti TeTe-puolustajan pääpelissä ja pukkasi pallon tyhjään maaliin, 1-1. Tasoitusmaali syntyi noin 55 peliminuutin kohdalla.

Hurjassa maalivireessä oleva Rinne onnistui toistamiseen maalinteossa kun ottelua oli pelattu noin 70 minuuttia. Mies puski Ville Suutalan tarkan vasemman jalan keskityksen takatolpalta verkkoon, 2-1.

Johto-osuman jälkeen kotijoukkue Ponnistus loi edelleen maalipaikkoja, mutta viimeistely ei ollut kohdallaan. Seuraavasta maalista vastasikin yllättäen vierasjoukkue TeTe noin 80 peliminuutilla. Ponnistuksen puolustaja Teemu Suokon harmittava käsivirhe omalla rangaistusalueella tuotti vierasjoukkueelle rangaistuspotkun, jonka TeTen Tarmo Kivijärvi viimeisteli tarkasti, 2-2. Enempää maaleja ei ottelussa enää nähty. Ottelu päättyi siis 2-2 (0-1).

Ponnistus varmisti illan tasapelillä sarjavoittonsa. Sarjassa toisena majaileva Suvilahden Sisu voi teoriassa nousta vielä tasapisteisiin, mutta Ponnistus on vahvempi keskinäisten otteluiden perusteella. Edellä mainitusta huolimatta Ponnistus lähtee kolmeen viimeiseen sarjapeliinsä yhdeksän pisteen tavoitteella.

Ponnistus – Tervalaakson Teräs 2-2 (0-1)
0-1 Toni Stenman
1-1 Juho Rinne (Teemu Vilppola)
2-1 Juho Rinne (Ville Suutala)
2-2 Tarmo Kivijärvi rp.

--