Ponnistus voitti Kuffenin
Lapuan Ponnistuksen jalkapalloedustus teki keskiviikkona onnistuneen vierailun Mustasaaren Koivulahteen. Katastrofialusta huolimatta Ponnistus käänsi ottelun voitokseen lukemin 3-4 (1-3).
Ottelu alkoi Ponnistuksen kannalta heikosti, sillä vastustaja onnistui maalinteossa heti ensimmäisestä hyökkäyksestään. Pallo pelattiin laidasta kovana ja matalana aivan Lauri Pelanterin vartioiman maalin eteen, josta Kuffenin hyökkääjällä oli helppo työ siirtää kotijoukkue 1-0 johtoon.
Ottelua edettiin varsin tasavahvasti. Kuffenin hyökkäykset perustuivat lähes täysin pitkiin palloihin, joita joukkue pyrki pääpelillä suistamaan eteenpäin kohti Ponnistus-maalia. Ponnistuksen syöttöpeli oli jo huomattavasti parempaa kuin mitä edellisessä vieraspelissä SuSi YB:tä vastaan nähtiin. Hyökkäyspäässä Eero Kivipuro ja Artem Lavrukov olivat oivalla pelipäällä. Jaakko Prinkkilä teki puolestaan vahvasti töitä kärkessä.
Ponnistus sai ensimmäisen puoliajan edetessä yhä enemmän otetta pelistä ja myös maaleja syntyi. Eero Kivipuro eteni vahvasti vasemmalta laidalta ja ohitti laukauksellaan Kuffen-maalivahdin, kun ottelua oli käyty noin 20 minuuttia, 1-1. Ponnistuksen seuraava maali syntyi kulmapotkusta, kun Jukka Salo onnistui tuikkaamaan pallon etutolpalta maaliverkkoon, 1-2. Ottelua oli tuolloin pelattu noin 25 minuuttia. Ennen puoliaikaa Ponnistus onnistui vielä kertaalleen maalinteossa, kun Jaakko Prinkkilä tuikkasi poikittaissyötän päätteeksi ulkosyrjällä pallon noin 20 metristä maalin vasempaan yläkulmaan. Tauolle siirryttiin siis lukemissa 1-3.
Toisella puoliajalla Kuffen haki väkevästi kavennusta ja lopulta onnistuikin siinä, kun ottelua oli pelattu noin 55 minuuttia. Maalinedusruuhkasta pallo päätyi Kuffenin pelaajalle, joka laukoi pallon Ponnistus-maaliin, 2-3. Kotijoukkue sai kavennusmaalista uutta lentoa pelaamiseensa ja haki rohkeasti tasoitusta. Tämä avasikin vastahyökkäysmahdollisuuden. Ponnistuksen Artem Lavrukov taituroi itsensä oikealta laidalta ohi parin Kuffen-pelaajan ja antoi Jaakko Prinkkilälle sellaisen namusyötön maalineteen, että tilanteeksi saatiin merkata jo 2-4.
Ponnistus puolusti ottelun lopussa vimmatusti johtoaan. Kuffenin hyökkääjä pääsi kuitenkin laukomaan lähietäisyydeltä pallon ohi Pelanterin ja siirtämään tilanteeksi 3-4. Ponnistus joutui ottelun loppuhetkillä vielä alivoimalle, kun ottelun erotuomari tarjosi Ponnistuksen Ville Kumaralle illan toisen keltaisen kortin. Kuffenin pelaaja oli kaatotilanteessa jo puolittain läpiajossa, joten tuomarin tuomio oli varsin oikea. Muuten tuomiot, etenkin toisen puoliajan osalta, herättivät kummastusta. Enempää maaleja tai ulosajoja ottelussa ei enää kuitenkaan nähty, joten Ponnistus kaappasi tuliaisiksi varsin makoisat kolme pistettä.
Ponnistuksella on nyt kolmen sarjapelin jälkeen koossa kaksi voittoa eli kuusi pistettä. Seuraavaksi joukkue kohtaa kotikentällään Närpiön Kraftin II-joukkueen. Ottelu potkaistaan käyntiin Lapuan keskuskentällä 3.6. klo 19:00. Otteluun on ilmainen sisäänpääsy, joten nyt kaikki kannustamaan Ponnistusta voittoon!
FC Kuffen – Ponnistus 3-4 (1-3)
1-0 Kuffen-pelaaja
1-1 Eero Kivipuro
1-2 Jukka Salo
1-3 Jaakko Prinkkilä
2-3 Kuffen-pelaaja
2-4 Jaakko Prinkkilä
3-4 Kuffen-pelaaja
Ponnistuksen avaus: Lauri Pelanteri – Kari Winter, Benjamin Becsei, Niklas Tuomaala, Ville Kumara – Eero Kivipuro, Jukka Ranta-Maunus, Jukka Salo, Jouni Kortesniemi, Artem Lavrukov – Jaakko Prinkkilä