Ponnistus voitti Solf IK:n

Ponnistuksen jalkapalloedustus taisteli tiistai-iltana tärkeät vieraspisteet Sulvalta. Värikkäiden vaiheiden jälkeen Ponnistuksen ja Solf IK:n välinen ottelu päättyi 3-4 (1-1).

Ensimmäisen puolituntisen ajan Ponnistus hallitsi kenttätapahtumia suvereenisti. Pallo liikkui mieheltä miehelle ja joukkue loi SIK:n maalille loistavia maalipaikkoja, joita ei kuitenkaan onnistuttu hyödyntämään. Liian usein viimeistely jäi joko pehmoiseksi tai suuntautui maalin ohi.

Ponnistuksen jatkuva painostus tuotti lopulta tulosta. Ville Luomala antoi matalan kulmapotkun, jonka Hannu Haapa-aho onnistui laukomaan etutolpan kohdalta maaliverkkoon, 0-1.

Ottelu eteni edelleen Ponnistuksen hallinnassa, mutta seuraavasta maalista vastasi kuitenkin kotijoukkue SIK. Oikealta reunalta annettu keskitys löysi SIK-pelaajan maalivahdin alueen rajalta. Näyttävä volley suoraan ilmasta siirsi tilanteen 1-1:een. Ponnistuksen miesvartiointi oli tilanteessa hivenen löysää.

Tasoitusmaalin jälkeen myös SIK pääsi paremmin peliin mukaan. Ponnistuksella oli vaikeuksia käynnistää omaa peliään, mutta pikkuhiljaa joukkue otti pelin taas haltuunsa. Ponnistuksella oli ensimmäisellä puoliajalla vielä useita hyviä maalipaikkoja, mutta palloa ei vaan saatu maaliin asti. Tauolle siirryttiin tasalukemissa 1-1.

Toisella puoliajalla Ponnistus iski erittäin nopeasti kolme osumaa. Ensin Vesa Paloniemi laukoi läpiajonsa päätteeksi pallon maalin takanurkkaan, 2-1. Seuraava maali syntyi Teemu Vilppolan pitkän sivurajaheiton tuloksena. Vesa Paloniemi suisti pallon taaksepäin Hannu Huhtamäelle, joka sijoitti pallon varmasti verkkoon. Ponnistuksen illan viimeinen maali syntyi kun Ville Luomalan puolenvaihto vapautti Vesa Paloniemen läpiajoon. Vesan viimeistely oli lähes identtinen miehen ensimmäisen maalin kanssa – painava laukaus maalin taka-alanurkkaan, 4-1.

Tässä vaiheessa pelin piti olla jo selvä, mutta toisin kävi. SIK taisteli ja sai luotua tilanteita Ponnistuksen puolustusalueelle. Joukkue yritti kavennusmaalia pääasiassa kaukolaukauksilla, jotka kuitenkin varsin usein suuntautuivat ohi tai yli Ponnistuksen Niko Pohjasmäen vartioiman maalin.

Kotijoukkueen kavennusosuma oli onnenkantamoinen. SIK-pelaajan laukaus muutti Ponnistuksen kannalta epäonnekkaasti suuntaa oman puolustajan päästä ja painui maalin etunurkkaan, 2-4. Kotijoukkue pääsi vielä maalin päähän kun sen hyökkääjä onnistui suistamaan maalia kohti pelatun pallon aivan tolpan juureen, 3-4. Enempää maaleja ottelussa ei kuitenkaan enää nähty ja kolme pistettä matkasivat ansaitusti Lapualle.

Ponnistuksella oli illan ottelussa maalipaikkoja huomattavasti useampaankin maaliin. Tänään viimeistely oli kuitenkin hieman nihkeää. Jatkossa myös puolustuspelin pitää kohentua. Seuraavaksi joukkue kohtaa Karhu Young Boysin Kauhajoella.

Solf IK – Ponnistus 3-4 (1-1)
0-1 Hannu Haapa-aho (Ville Luomala)
1-1 SIK-pelaaja
1-2 Vesa Paloniemi (Eero Kivipuro)
1-3 Hannu Huhtamäki (Vesa Paloniemi)
1-4 Vesa Paloniemi (Ville Luomala)
2-4 SIK-pelaaja
3-4 SIK-pelaaja

--