Pronssia Ponnistuksen E11 pojille Luiz Antonio-Cupista
Lattiat tärisee, seinät kaatuu, varokaa kaikki, Ponnistus saapuu!!!!
Huuto, joka saatiin kuulla monta kertaa Seinäjoen raviradalla 16. ja 17. toukokuuta pelatussa III Luiz Antonio-Cupissa. Turnaukseen osallistui yli 60 joukkuetta 5 eri sarjassa, E11 sarjaan osallistui16 joukkuetta jaettuna 4 eri lohkoon. Näistä lohkossa D pelasi Lapuan Ponnistuksen E11 piirisarja-joukkue, joka oli jo aloittanut kesän turnauskautensa hakemalla pronssiset mitalit Ilmajoen Netikka-turnauksesta kahta viikkoa aiemmin.Ensimmäisenä peleissä vastaan asettui VPS :n Pun. joukkue jota vastaan lähdettiin ennakkoluulottomasti mittaamaan omaa osaamista. Ottelun alku oli aluksi hyvin varovaista tunnustelua ja vastustajan arviontia molemmilla joukkueilla, mutta Ponnistuksen tekemän hylätyn avausmaalin jälkeen peli alkoi vapautua ja saatiin hyväksyttykin viimein aikaiseksi. Maali jäi ottelun ainoaksi vaikka VPS hakikin tasoitusta ja sai muutamia hyviäkin laukauksia maalia kohti.
Toisen ottelun vastustaja Koips (Koivukylän palloseura, Vantaa) olikin aivan uusi tuttavuus ja taas lähdettiinkin varovasti alkuun, mutta pian vauhti kiihtyi ja vastustaja sai todeta kärkihyökkääjien nopeat syöksyt keskialueelta maalille erittäin vaarallisiksi. Lopputulos 4-1 veti ilmeitä vakavaksi vastustajan puolella -olikohan yllätys että kehä kolmosen ulkopuolellakin osataan pelata ;).
Lauantain viimeisessä ottelussa vastus tulikin jo vähän lähempää (Evijärven Urheilijat). Molempien joukkueiden tiukan puolustuksen ja tarkan maalivahtipelin johdosta todelliset maalipaikat olivatkin erittäin vähissä. Näistä yhden onnistui Ponnistuksen joukkue kuitenkin hyödynttämään ja peli loppuikin heidän 1-0 voittoonsa. Lohkon voitto puhtaalla pelillä ja vain yhdellä päästetyllä maalilla osoitti, että tahtoa ja taitoa parantaa edellisvuoden neljättä sijaa kyllä löytyisi, nyt vai täytyisi levätä kunnolla ja ”nollata” päivä. Seuraavasta päivästä ei tulisi varmastikkaan yhtään helpompi.
Sunnuntai-aamuna vastaan tuli jälleen uusi vastus, PiTU ( Pihlavan Työväen Urheilijat Porista). Yön lepo oli tehnyt hyvää, ja pallo siirtyi hienoilla kuvioilla vastustajan kenttäpuoliskolle jossa viimeistelykin toimi mallikkaasti. Vastustajan maalivahti torjui viime tingassa monta jo varmaakin paikkaa, mutta siltikin hän joutui hakemaan kolme kertaa pallon takaansa verkosta ja lähettämään sen aloitukseen keskiympyrään.
Loppuottelupaikkaa lähdettiin hakemaan toisessa ottelussa jo vastassa ollutta Koips:ia vastaan. Nyt oli vastustajakin selvillä joukkueen kuvioista ja keskialue oli tukittu tiukkaan. Näin saatiin eliminoitua Ponnistuksen joukkueen nopeat avaukset ja pyrittiin siirtämään paine omalle hyökkäys-aluelle. Ottelun voittomaali livahti aivan kuin varkain ja ehkäpä myös puuskittaisen tuulenkin avittamana Ponnistuksen maalivahdin selän taakse, ja näin Koips otti kiinnityksen toiseksi loppuottelijaksi. Ottelusta Runosmäki (Turun Nappulaliiga) – VPS Sin. ratkeaisi toinen joukkue finaaliin.
Ponnistus pyrki vielä viimeisille sekunneille asti hakemaan tasoitusta, mutta raivoisakaan yritys ei ei enää suonut tasoitusta. Tämä nyt kärsitty ensimmäinen tappio jätti enää mahdollisuuden korkeintaan kolmanteen sijaan, josta oteltaisiin myöhemmin iltapäivällä.
Pronssiotteluun mennessä pieni takaisku olikin jo nollattu ja päätetty taistella kaikin voimin toista VPS:n joukkuetta vastaan.Taas molemmat joukkueet pelasivat tarkkaa peliä, ja pelin päätyttyä maalit olivat vielä tekemättä. Rangaistuspotkukisa tulisi siis ratkaisemaan pronssin kohtalon. Sen ratkettua Ponnistuksen 3-2 voittoon nähtiin villi voitontanssi jossa pyörivät myös valmentajatkin mukana.
Joukkueen pärjääminen vaatii aina hyvät perusteet ja maalivahti on yksi tärkeimmistä osatekijöistä. Ponnistuksen maalilla Joonas Pohjasmäki osoitti olevansa todellinen venyjä -vain 2 päästettyä maalia varsinaisella peliajalla koko turnauksessa!
Puolustuksessa Joni Auvinen, Mirko Soininen, Janne Hyttinen ja Matias Tuurinmäki pitivät vastustajien hyökkääjät kurissa ja ”siivosivat” pallot pois maalintekopaikoilta.
Keskikenttäpelaajat Matias Kangaskoski, Samuli Tuurinmäki, Kaappo Talvitie, Jaakko Eskola, Topi Viita, Janne Näykki ja Marika Lumperoinen toivat palloa ylös hyökkäykseen ja tulivat myös aktiivisesti puolustamaan monissa tiukoissa tilanteissa.
Hyökkäyksessä Aatu Kujanpää, Juho Vuorimaa ja Johannes Hakola aiheuttivat vastustajien puolustajille välillä melkoista päänvaivaa nopeilla läpiajoilla ja näyttävillä kuvioilla.-m-
VPS Pun – Ponnistus 0 – 1
Ponnistus – Koips 4 – 1
Ponnistus – EU 1 – 0
Ponnistus – Pitu 3 – 0
Koips – Ponnistus 1 – 0
VPS Sin – Ponnistus 2 – 3 (0 – 0 )
Lopputulokset:
Runosmäki ( Turun Nappulaliiga , Turku )
Koivukylän palloseura , Vantaa
Lapuan Ponnistus
VPS Sin , Vaasa