PSB B-tytöille Qmax Areenan puulaakimestaruus
PSB Lapuan B-tytöt on salibandypuulaakin syyskauden mestari. Se voitti finaalissa runkosarjaykkösen Valattaret selkein 8-2 -numeroin.
Loppunumerot eivät ehkä tee täyttä oikeutta kenttätapahtumille. Peli oli tasaista vääntöä puolin ja toisin, mutta viimeistelyssä lapualaiset olivat huomattavasti terävimpiä. Salibandy on maalintekopeli ja sen taidon PSB Lapua finaalissa osasi.
PSB Lapuan pelaajista ilotulitusta johti Sinja Kahilampi hattutempullaan. Myös Katja Annala (1+2) oli tehokas.
Runkosarjassa PSB Lapuan B-tytöt sijoittuivat vasta kolmanneksi. Pudotuspeleissä joukkue otti kolmen voiton suoran, joka siivitti mestaruuteen asti.
Finaalin alla pelattu pronssiottelu oli huomattavasti tiukempi. Siinä Kyröönjoen Risu otti niukan 2-1 -voiton Elboista. Risu teki pudotuspeleissä mahtinousun kuudennelta sijalta pronssille. Elbojen käyrä oli päinvastainen. Joukkue aloitti kauden kuuden voiton putkella, mutta loput kolme peliä olivat tappiollisia. Elbat putosi mitalisijojen ulkopuolelle.
Qmax Arenan naisten puulaakisarja pelattiin neljättä kertaa. Osanottomäärät ovat alusta asti kasvaneet. Ensin oli neljä, sitten viisi, kuusi ja lopulta kahdeksan joukkuetta sarjassa. Kevään sarja käynnistyy helmikuun alussa.