Qmax Areenalta ei pisteitä

Ponnistuksen miehet kävivät Qmax Areenalla Nurmossa pelaamassa kaksi Nelosen salibandyn sarjapeliä.

Ensimmäisenä vastaan asettui ISB:n kakkosjoukkue (Ilmajoki), jonka tiedettiin olevan melko tasavahva Ponnistuksen sairastelun vuoksi hieman kevyttä kokoonpanoa vastaan. Erässä numero yksi päästiin tappamaan yksi alivoima. Tällä kertaa maalinteko valitettavasti alkoi, kun ilmajokiset pääsivät avaamaan hanat. Peli oli kuitenkin hyvin hallinnassa, mutta tästä huolimatta ensimmäinen erä mentiin näissä lukemissa.
Toiseen erään tultiin jälleen hyvällä sykkeellä ja kun vastustaja antoi vielä paikan pelata yhden miehen ylivoimaa, niin ei siinä maaleitta pystytty enää olemaan. Arvatkaa kuka tarjoilee? No Teemu Vainio laittaa Eetu Kyrönlahden lapaan nätin syötön ja peli on tasan 1-1. Tämän jälkeen pientä suvantovaihetta ja kaveri iskee muutamaa minuuttia myöhemmin itsensä taas yhden maalin johtoon. Pelikello alkaa näyttää sellaista lukemaa että pian otetaan pieni lepo ja keskitytään kolmanteen erään. No ei päästy vielä sinne, kun Kyrönlahti laittaa ”Pitkämäen härkä” Matias Metsäpellon karkuteille ja härkä lyö pelin tasoihin ennen erätaukoa.
Sitten katseet kohti kolmatta erää. Molemmat joukkueet hieman passivoituvat ja se on usein kostautunut Ponnistukselle. Tämäkään kerta ei ollut poikkeus, sillä vastustaja iskee kaksi maalia kuuteen sekuntiin. Valitettavasti tässä on myös ottelun lopputulos ja ensimmäisestä pelistä saatiin mukaan mukavia muistoja ja muutamat pallon kuvat pohkeisiin.

ISB II – Ponnistus 4-2 (1-0,1-2,2-0)

Tehot:
Eetu Kyrönlahti 1+1
Matias Metsäpelto 1+0
Teemu Vainio 0+1
Juha Koivula 10 torj.

Toisessa ottelussa vastaan asettui Fyrry Vaasasta ja asetelmat olivat kutkuttavat.
Ponnistus pelasikin urheasti melkein 9 minuuttia päästämättä maalia. Sen jälkeen vastustaja teki 10 ja Ponnistus ei yhtään. Yleisöä paikalla oli joidenkin laskujen mukaan 50 kappaletta.
Tällä kertaa Qmaxilta ei jäänyt mitään käteen.

Ponnistus – Fyrry 0-10 (0-1,0-4,0-5)

Tehot:
Jere Johansson 25 torj.

Teksti: Miika Pohjasmäki

--