Retkeilypäivä Simpsiöllä su 26.9.

Neljäs ja viimeinen retkeilypäivä järjestetään sunnuntaina 26.9. klo 12.00  Lapualla Simpsiön maastoissa.

Kokoontuminen hiihtomajalle (osoite: Urheilumajantie 28, Lapua) klo 12.00. Retkeilyn jälkeen mahdollisuus saunoa ja virkistäytyä avantouintipaikassa. Hiihtomajan laavun nuotiopaikka on käytössä. Omat eväät mukaan. Tervetuloa kaikki retkeilemään !

Simpsiö on suurten korkeuserojensa vuoksi hyvin ainutlaatuinen alue Etelä-Pohjanmaalla. Kangasmetsien välistä löytyy pienialaisia puustoisia rämeitä ja korpia. Monimuotoisuutta lisäävät lähteiköt, kalliot ja moreenilohkareet ja Etelä-Pohjanmaalle harvinaiset lehdot.

Simpsiön luontopolut kulkevat sekä suojelualueella että yksityismaalla. Luontopolkuja on kolme: Piispanpolku, Kalliomaanpolku ja Rytilammen kierros. Lisäksi rinnekeskuksen puolelta on reittiyhteys Tohnin polulle Wanhan Karhunmäen vapaa-ajankeskukseen.

Luontopolut on opastettu viitoituksin ja reittipaaluin. Kullakin polulla on oma värisymbolinsa. Niiden varrella on levähdyspaikkoja ja luontokohdetauluja sekä suomeksi että ruotsiksi. Reittien molemmissa lähtöpisteissä on laavu. Myös Rytilammen kierroksen ja Kalliomaanpolun risteyskohdassa on laavu, samoin rinnekeskuksen huipulla. Kuivakäymälöitä alueella on vain yksi, rinnekeskuksen huipulla olevan laavun välittömässä läheisyydessä.

Metsässä polku, jonka vieressä on reittipaalu.

Luontopolkujen pituudet

  • Piispanpolku 2,7 km yhteen suuntaan (punainen)
  • Kalliomaanpolku 3,7 km yhteen suuntaan (keltainen)
  • Rytilammen kierros 1,1 km (sininen)

    Kalliomaanpolku-Piispanpolku

    Polku kulkee Simpsiön kvartsiittikalliovuoren rinteillä, jonka luonto ja lajisto poikkeavat alueen tavanomaisesta metsäluonnosta. Reitin alku- ja loppuosa kiemurtelevat lehtojensuojelualueen läpi. Luontotaulut kertovat upeita tarinoitaan esimerkiksi siitä, miten monta verkonkutojaa voi löytyä yhden hehtaarin alalta, miten metsäluonnon ilmanpuhtautta voi havainnoida, mikä on entisaikoina edistänyt maidon säilyvyyttä tai mikä pelottava asia oli Simpsiössä täyttä totta vielä 1700-luvulla. Polun varrelta löytyy useita levähdyspaikkoja.

    Reittikuvaus

    Reitti kulkee koko ajan Simpsiönvuoren rinteillä, jonka luonto ja lajisto poikkeavat alueen muusta metsäluonnosta. Polku kulkee vaihtelevassa maastossa metsäpolkuja, metsäteitä, kallioita, kuntopolkuja ja pitkospuita pitkin. Reitin risteykset on merkitty selkeillä puisilla viitoilla. Tärkeimmissä risteyksissä on pienet reittikartat. Reitin varrella on puupaaluja, joissa on keltainen (Kalliomaan-polku) tai punainen (Piispanpolku) salmiakkikuvio. Paalut ovat pääosin hyväkuntoisia ja riittävän tiheässä. Reitillä on runsaasti opastauluja paikallisista tarinoista, perinteestä ja luonnosta. Reitillä on useita levähdyspenkkejä ja kolme laavua.

    Vaativuus

    Reitti erottuu hyvin maastosta. Juuret ja kivet ovat nousseet paikoin pintaan, mikä vaatii hieman tarkkaavaisuutta. Keskivaativa reitti sopii monenlaisille liikkujille. Reitillä on korkeusvaihtelua ja myös jyrkempiä kohtia (<35%), jotka kuitenkin saa kuljetuksi turvallisesti hitaasti etenemällä.

    Hyvä tietää

    Reitillä on paikoin kivikkoinen ja epätasainen maasto, joten jalkineeksi kannattaa valita tukevat vaelluskengät. Sade- ja pakkassäällä pitkospuut ja kalliot ovat liukkaita. Reitistä on helppo valita sopivan mittainen osuus käveltäväksi. Jos haluaa kiertää hieman lyhyemmän rengasreitin, voi Kalliomaanpolulta siirtyä Piispanpolulle jo Rytilammen kohdalla, jolloin reitille tulee pituutta 5 km. Isohko Fröökynä-laavu, jossa on polttopuut ja käymälä, on hieman sivussa reitin pääuralta ja noin 100 m päässä Piispanpolulta. Laavulta on noin 700 m Simpsiön näkö-tornille, joka ei ole osa reittiä. Alueella toteutetaan ros-katonta retkeilyä eli jokainen retkeilijät vie roskansa pois. Luonnonsuojelualueella lemmikit on pidettävä kytkettynä. Matkapuhelimen kuuluvuus on pääosin hyvä. Reitiltä on yhteys Tohnipolkuun (6,3 km), joka johtaa Simpsiön Wanhaan Karhunmäkeen.

    Reittikuvaus ja kartta

 

--