Salibandymiehet jatkaa sarjakärjessä
Taas oli aika Ponnistuksen miesten käydä edustamassa Lapuaa salibandyturnauksessa Nurmon Qmax-areenalla. Vastassa SBS PaHa ll ja SC Alavus.
Ensimmäisestä ottelusta Pahaa vastaan oli tarkoitus ottaa varma täydet kolme pistettä, mutta mikään ei ole varmaa tällä(kään) tasolla.
Ottelu Pahaa vastaan alkoi ihan mukavasti kun reilun viiden minuutin kohdalla Pikku-Ville Johansson täräytti pelin tilanteeseen 0-1. Ensimmäiseen erään tehtiin vielä kolme lisää, joten virkistävälle erätauolle päästiin huojentavassa 0-4 tilanteessa.
Toinen erä oli pientä pelailua sen minuutin verran että saadaan paikat taas auki ja ajassa 17:28 nähtiin mitä tapahtuu kun meidän viivapelotteemme Miika “Chara” Paloniemi tykitti pallon maaliin. Matkalla saattoi kaatua muutama oma ja vastustajan pelaaja laukauksen voimasta, mutta tästä ei ole täyttä varmuutta. Paha pääsi iskemään 20 minuutin kohdalla lukemiksi 1-5, mutta joukkue ei tästä välittänyt. Peli jatkuu. Kyy Kyrönlahden kädet käyvät kuin vanhalla mateen pyytäjällä ja pallo verkkoon neljä minuuttia myöhemmin. Tähän erään nähtiin vielä yksi LaPon osuma ja taas asialla oli Pikku-Ville Johansson. Tilanne tässä kohtaa siis 1-7.
Viimeinen erä oli leppoista läpsyttelyä ja Ponnistus laittoi vielä viisi maalia.
Lopputulos siis 1-12, joista Johanssonin Ville teki 5! Salibandy osaa yllättää.
SBS PaHa II – Ponnistus 1-12 (0-4,1-3,0-5)
Ville Johansson 5+0
Teemu Vainio 0+3
Eetu Kyrönlahti 2+0
Matias Metsäpelto 1+1
Lasse Saunamäki 1+1
Sami Tuuri 1+1
Pasi Holkkola 1+1
Miika Paloniemi 1+0
Lauri Holkkola 0+1
Toivo Vanhamäki 0+1
Jere Johansson 22 torj.
Toinen ottelu Alavuden porukkaa vastaan olikin jo piirun verran jännittävämpi.
Saimme pahimman mahdollisen alun ottelulle kun vastustaja meni johtoon jo 43 sekunnin kohdalla. Päästiin kuitenkin kyytiin mukaan kun Metsäpelto, tämä Pitkämäen härkä, iski nätin yhden käden sivalluksen rankkarista ja 39 sekuntia myöhemmin pelitilanteesta veivillä sisään. Tästä siis toiseen erään niukassa 2-1 johdossa.
“Helpottava” 3-1 maali oli jälleen Metsäpellon käsialaa, tällä kertaa vaan alivoimalla. Taas oli aika kun mittava 29 henkilön yleisö heitteli kaikki hattunsa kentälle. Suurin osa paikallisten yritysten, mutta mukana oli myös yksi TM-raudan pipo, Steelcompin lippalakki ja Plate Powerin karvalakki.
Seuraavaa maalia jouduttiin odottaa kolmannen erän alkuun saakka.
Tässä kohtaa Lasse Saunamäen erittäin tulinen rannelaukaus tavoittaa vastustajan maalin ylivoimalla. Jostain syystä tässä kohtaa tuli pieni nukahdus tai vastustajalla herätys, mutta reilut kaksi minuuttia Lassen maalin jälkeen peli onkin enää 4-3 meille ja vastustaja ajaa kovaa takaa. Kun ottelua on jäljellä enää noin kolme minuuttia, huutaa meidän ja vastustajan vaihtopenkit että “Lauo Vainio lauo!”, mutta ei. Pikkunätti siirtoo vapaalle Pikku-Ville Johanssonille joka täräyttää ratkaisevan 5-3 osuman taululle. Lopputulos siis 5-3.
Ottelussa oli enemmän jäähyjä kun maaleja, mikä sekin on aika harvinaista. Kaksi samantasoista joukkuetta ottaa mittaa toisista, pitääkin tunnetta riittää. Tasainen kamppailu, johon mahtui muun muassa vastustajan punainen kortti (pr3).
Ponnistus – SC Alavus 5-3 (2-1,1-0,2-2)
Matias Metsäpelto 3+0
Ville Johansson 1+1
Teemu Vainio 0+2
Lasse Saunamäki 1+0
Pasi Holkkola 0+1
Jere Johansson 14 torj.
Seuraavaksi Ähtäriin 27.11. vastaan asettuu Ylistaron ylpeys Asema United ja kivenkova SPV IV.
Teksti: Miika Pohjasmäki